D&G-sanasto

Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin kirjoissa avataan käsitteitä usein hajanaisesti ja aina liian myöhään. Kokoan tähän lyhyitä palikkaselityksiä yleisesti käytössä olevista D&G-käsitteistä. Selitysten perässä on kursiivilla muutama keskeinen käsitteeseen liittyvä teksti. Saa lisätä käsitteitä ja korjata nykyisiä.

Sanastolähteitä niille, joita käsitteiden määrittely kiinnostaa pitemmälle:

• Bonta & Protevi: Deleuze and Geophilosophy
• Colebrook: Understanding Deleuze
• Parr (ed.): The Deleuze Dictionary (2010 Revised Edition)

Affekti on Spinozalta siirretty käsite, joka viittaa ruumiilliseen vaikutukseen, vaikuttamiseen ja vaikutetuksi tulemiseen. Rakkaus, pelko ja ilo ovat affekteja. Affektit ovat tulemisia. Affektia ei pidä sekoittaa havaitsijassa sijaitsevaan vaikutuksen seuraukseen (affektio, joka tulkitaan tunteeksi). Taiteen tehtävänä on luoda havaitsijoista erillisiä affekteja ja perseptejä (havaintoja). Spinoza. Käytännöllinen filosofia; Mitä filosofia on: Taide-luku.

Aktiiviset ja reaktiiviset voimat ovat Nietzschen käsitteitä, jotka Deleuze ottaa käyttöön ruumiita koskevassa ajattelussaan. Ruumiissa hallitsevat voimat ovat aktiivisia, hallitut reaktiivisia. Reaktiivisuuteen liittyy hyötyä tavoitteleva sopeutuminen, kieltäminen, kärsimyksen sisäistäminen, toisen kautta määrittyminen, kauna, syyttäminen, työnteko, huono omatunto ja askeettisuus. Aktiivisuuteen liittyy luominen, myöntäminen, kärsimyksen ulkoistaminen, itsen kautta määrittyminen, leikkiminen, taide ja suvereenius. Nietzsche ja filosofia: luvut 2 ja 4.

Deterritorialisaatio. Territorio on reviiri, alue, järjestys, säännönmukaisuus tai systeemi. Deterritorialisaatio on territoriosta irtautumisen tai sen laajentamisen prosessi, ja reterritorialisaatio on territorioon kiinnittymistä tai uuden territorion muodostamista. Deterritorialisaatiossa asiat menevät sijoiltaan ja muuttuvat, reterritorialisaatiossa asiat muodostavat uuden sommitelman.

Elimetön ruumis (corps sans organs, body without organs) on Antonin Artaud’lta omaksuttu käsite, joka viittaa virtuaaliseen rajapintaan ja asettuu organisaation käsitettä vastaan. Organisaatiossa eriytyneet elimet toimittavat eri tehtäviä ja asettuvat suhteisiin toistensa kanssa. Organisaatio edellyttää epäorganisoituneen taustan, elimettömän ruumiin, josta elimet syntyvät ja eriytyvät ja muodostavat elimellisiä (organisoituja) ruumiita. Pääoma on kapitalismin elimetön ruumis, hallitsijan ruumis on despoottisten yhteiskuntien elimetön ruumis ja maa on primitiivisten yhteiskuntien elimetön ruumis. Elimetön ruumis kuvaa siis yhteiskuntahistoriallisessa käytössä sitä, mikä yhteiskunnassa oletetaan perimmäiseksi elämän mahdollistavaksi elämänvirraksi tai alustaksi. Anti-Oidipus, luku 1: Halukoneet; Mille plateaux, luku 6: Kuinka tehdä itsestä elimetön ruumis.

Enemmistö (majoorinen, majoritaarinen; majeur, majoritarian) ei tarkoita lukumäärää vaan mallia ja standardia, joihin muita verrataan. Valkoinen keskiluokkainen mies on enemmistöhahmo, vaikka hän on lukumääräisesti alakynnessä, sillä naisia, mustaihoisia, romaneja jne. verrataan häneen. Enemmistöön liittyy vakiinnutettu periaate, jolla muita arvioidaan ja tuomitaan. Enemmistö liittyy olemiseen, vähemmistö liittyy tulemiseen. Kafka; Mille plateaux, luku 4: Kielitieteen postulaatteja.

Ero on ensisijaista olioihin ja niiden välisiin eroihin nähden. Deleuzen ajattelu ei ole olioiden välisten erojen juhlimista, vaan oliot synnyttävän eron ajattelua. Asioiden välisiä eroja (ekstensiivistä eroa: eriytymistä toisista) edeltää ero itsessään (intensiivinen ero: eriytyminen itsestään). Ero itsessään tarkoittaa eroa, joka ei ole kahden asian välinen ero, vaan jakautumisen ja eriytymisen prosessi. Tätä eroa ei voi representoida, koska se ei ole aktuaalinen ja näkyvä, vaan virtuaalinen. Aina kun tavoitamme dynaamisen eron ja representoimme sen, se jähmettyy ja lakkaa olemasta ero. Ero itsessään on virtuaalisen jakautumisen ja aktualisoitumisen prosessi, joka eriytyy itsestään ja tuottaa sekä identiteetit että näkyvät erot. Erojen tuottumista ehdollistavat virtuaaliset säännöt, joita Deleuze kutsuu “ideoiksi”. Toisin kuin strukturalismissa, nämä ideat eivät ole universaaleja, vaan ne ovat itse ehdollisia aistimelliselle. Siksi Deleuze kutsuu ajatteluaan “transsendentaaliseksi empirismiksi”. Différence et répétition.

Geologia tutkii kerrostumia ja tasankoja muuallakin kuin planeettojen pinnoilla. Kirjat sisältävät kerroksia, kivilajeja ja pohjavesivirtauksia siinä missä ihmisten muodostamat organisaatiot. Kun aikaa tutkiva historia käsitetään usein lineaariseksi kertomukseksi, geologian näkökulmasta asiat leviävät erilaisille ja päällekkäisille pinnoille. Mille plateaux luku 3: Moraalin geologia; Mitä filosofia on: Geofilosofia-luku.

Halu on tuottavaa ja kytköksiä tekevää virtausta. Toisinaan käsitteen käyttö on lähellä arkikieltä, toisinaan se toimii Spinozan conatuksen ja Nietzschen vallantahdon tavoin metafyysisenä voimana ja potentiaalina. Toisin kuin Freudilla ja Lacanilla, D&G:llä halu ei liity puutteeseen vaan asioiden tuottamiseen. Esimerkiksi tantraseksissä halu ei liity siihen, että laukeaminen kielletään ja lykätään, vaan siihen, että halun ei tarvitse mennä pidemmälle, se ei tarvitse kliimaksia vaan se voi jäädä toimimaan tietylle intensiteetin tasolle: halu toimii oman positiivisuutensa eikä negaation pohjalta. Anti-Oidipus, luku 1: Halukoneet; Mille plateaux, luku 6: Kuinka tehdä itsestä elimetön ruumis.

Immanenssi tarkoittaa filosofiassa yleisesti tämänpuolisuutta ja maailmalle sisäistä, joskus myös tietoisuuden sisäistä ja läsnä olevaa. Käsite asettuu transsendenssia (tuonpuolista, maailman ylittävää, hierarkkista hallitsevaa tasoa tai elementtiä; joskus myös tietoisuuden ylittävää) vastaan. Deleuzen ajattelua on kuvailtu immanenssin filosofiaksi. D&G:n yhteistuotannossa puhutaan immanenssin tasosta, joka on läsnä vain itselleen eikä viittaa mihinkään ulkopuoliseen. Spinozan substanssin käsite annetaan esimerkiksi immanenssin tasosta. Mitä filosofia on? Immanenssi: eräs elämä.

Kasvot ovat valkoisen muurin ja mustien aukkojen muodostama järjestelmä, joka edustaa merkitsevää järjestelmää. Kasvot hallitsevat kahdella tavalla: valkoinen muuri dominoi (vrt. valkoiset kasvot, joihin muita verrataan; Kristuksen kasvot paradigmaattisina kasvoina) ja mustat aukot houkuttelevat puoleensa ja yrittävät imaista pakenevan liikkeen. D&G antavat neuvoja kasvojen purkamiseen. Mille plateaux, luku 7: Kasvoisuus.

Kerros/kerrostuma (strate, stratum) on geologiasta siirretty käsite. Kerrostuma on enemmän tai vähemmän hierarkkinen valikoima ainesta, jonka erottaa muista tasoista esimerkiksi organisaatio (vaikkapa tietty konsistenssi), sisältö tai molemmat. D&G erottelevat kolme tärkeää kerrostumaa: 1) fysiko-kemikaalinen kerrostuma, 2) orgaaninen kerrostuma, 3) alloplastinen eli ihmiseen liittyvä kerrostuma. Mille plateaux, luku 3: Moraalin geologia.

Kertosäe (tai renkutus tai virsi, ritournelle, refrain) on rytmi, joka luo järjestystä kaaokseen. On kolmenlaisia kertosäkeitä: 1) pikkutyttö hyräilee säveltä kävellessään pimeässä – reviirin luominen, lohdun ja rakenteen tuominen kaaokseen, 2) laitan musiikin soimaan kun tulen kotiin – reterritorialisaatio, rajojen piirtäminen alueelle, 3) liikkuvan mielenosoituksen soundiauto soittaa poliittista räppiä – liikkeelle lähtö, deterritorialisaatio. Mille plateaux, luku 11: Kertosäkeestä.

Kone ei ole metafora vaan mekanismi, joka tuottaa todellisia vaikutuksia, sekä käsite, joka arvostelee humanistista kokonaisuuksiin ja merkityksiin tähtäävää metafysiikkaa. D&G:lle maailma koostuu koneista ja niiden kytköksistä. Suu ja rinta muodostavat maidonjuontikoneen. Yhteiskunnallisen koneen osina ovat ihmiset ja se ottaa sosiaalisia virtauksia sisäänsä, irrottaa ketjuja ja jakaa osia. D&G lainaavat Lewis Mumfordia: ”Jos konetta voidaan enemmän tai vähemmän Reuleaux’n klassisen määritelmän mukaisesti tarkastella kokoelmana kiinteitä elementtejä, joilla kaikilla on oma erikoistehtävänsä ja joka toimii ihmisen kontrolloimana välittääkseen liikettä ja tehdäkseen työtä, niin inhimillinen kone oli todellinen kone.” (AO 164.) D&G:lle koneita voivat olla muutkin kuin ihmisen kontrolloimat mekanismit. Anti-Oidipus, luku 1: Halukoneet & luvun 3 alku.

Kontrolliyhteiskunta. Todennäköisesti Deleuzen tunnetuin yhteiskuntatieteellinen väite on teesi, jonka mukaan 1900-luvun loppupuolella käynnistyi siirtymä Foucault’n teoretisoimasta kuriyhteiskunnasta kontrollien yhteiskuntaan. Kuriin perustuvassa hallinnoinnissa ihmiset pyritään sulkemaan kerrallaan yhteen tilaan (koti, koulu, armeija, tehdas, sairaala), joissa heitä voidaan keskittää, jaotella ja järjestää ja jotka toimivat eräänlaisina subjektiivisuuden valumuotteina. Kontrollit toimivat eri tavalla kuin kuri. Kun kuri kohdistuu aktuaaliseen ruumiilliseen toimintaan, kontrollien kohteena ovat ruumiillisen ja henkisen toiminnan mahdollisuudet ylipäätään. Kontrollien tilat ovat modulaatioita ja itsestään varioivia muotteja. Kontrolliyhteiskunnassa suljetut instituutiot avautuvat ja niistä leviää joustavia kontrollimekanismeja ympäri yhteiskuntaa. Mitään ei enää varsinaisesti lopeteta: koulutus (”elinikäinen oppiminen”), työnteko (eläkeiän lykkääminen ja pakko kehittää osaamistaan jatkuvasti), terveydenhoito (avohoito yleistyy), vankila (pantarangaistukset ja avovankilat) ja yritys (jokaisesta tulee oman elämänsä yksityisyrittäjä) avautuvat, levittävät toimintatapojaan ja päästävät kapitalistiset toimintatavat sisäänsä. Yritys on kontrollin paradigmaattinen instituutio, jos vankila on vastaava instituutio kurille. Jälkikirjoitus kontrolliyhteiskuntiin (myös Haastatteluja-kokoelmassa).

Koodit, koodaaminen, rekoodaaminen, dekoodaaminen. Koodaaminen on rakenteistamista ja rajoittamista. Kapitalismia edeltävät yhteiskuntajärjestelmät perustuivat yhteiskunnallisten virtauksien koodaamiseen. Koodaaminen ei täysin häviä kapitalismissa – täysin koodaamaton eli vapaana virtaava yhteiskunta on mahdoton ajatus, se olisi absoluuttista deterritorialisaatiota – mutta kapitalismin perustendenssi on kuitenkin D&G:n analyysissa dekoodaus eli virtausten vapauttaminen, purkaminen ja abstrahoiminen. Kapitalismi dekoodaa avioliiton, omaisuuden ja työn kaltaisten instituutioiden määritelmiä ja tyhjentää niitä merkityksistä. Avioliiton se purkaa yleiseksi seksuaalisuuden virraksi, omaisuuden abstraktiksi rahaksi eli pääomaksi ja työn yleiseksi potentiaaliksi eli työvoimaksi. Ilman dekoodausta ei olisi mahdollista käsitellä esimerkiksi ananasta, hiustenleikkuuta ja lentotukialusta toisiinsa verrattavina kauppatavaroina. Vrt. territorialisaatio, reterritorialisaatio, deterritorialisaatio. Anti-Oidipus, luku 3: Villit, barbaarit, sivistyneet; Nomadinen ajattelu (Autiomaa-kokoelmassa).

Käsite ei viittaa todellisuuteen vaan itseensä. Käsite ei ole normi tai kriteeri, jolla elettyä todellisuutta ja kokemusta arvostellaan tai johon sitä verrataan, vaan se on työkalu uuden luomiseen. Käsitteen avulla on mahdollista ylittää kokemuksessa annettu. Käsitteillä on aina useampia komponentteja, eivätkä ne tipu taivaasta, vaan ne on luotava ja niitä on työstettävä. Filosofia on käsitteiden luomista. Mitä filosofia on?

Mikropolitiikka. Poliittisia tapahtumia ei selitä makrotaso, vaan ne pitää selittää alhaalta käsin. Esimerkiksi natsi-Saksaa ei selitä natsien rakentama hallinta-aparaatti vaan ison väestönosan halu fasismiin: monet äänestäjät todella halusivat natsit valtaan. Tutkimusta täytyy tehdä mikrotasolla, täytyy tutkia miten esimerkiksi arkipäivän mikrofasismi rykelmöityy yhteen ja kohoaa halun investointien ja kytkentöjen kautta makrotason fasismiksi. Mille plateaux, luku 10: Mikropolitiikka ja segmentaarisuus.

Molaarinen on omaksuttu kemiasta, jossa se tarkoittaa ”liuotetun aineen ainemäärän liuoksen tilavuutta kohden” (Wikipedia). D&G:lla käsite viittaa aineen koosteisiin, identiteettiin, alueelliseen massaan, rakenteeseen, hyvin määriteltyyn kokonaisuuteen, valtioon ja pysyvyyteen. Luonteenpiirteet, monumentit ja sosiaaliset roolit ovat esimerkkejä molaarisesta. Molaarinen-molekulaarinen-erottelu ei vastaa makro-mikro-erottelua, mihin se usein sekoitetaan. Joidenkin mukaan se on lähellä Sartren Critique de la raison dialectiquessa esittämää erottelua sarjallisiin ja sulautuneisiin ryhmiin. Molaarinen liittyy myös reterritorialisaatioon. Mille plateaux, luvut 3 & 9.

Molekulaarinen viittaa molaarisia lohkoja muokkaavaan ja niiden sisällä ja väleissä virtaavaan havaitsemattomaan kuhinaan. Molaarinen on kokonaisuuden näkökulma, molekulaarinen on osia ja palasia. Kun molaarinen liittyy valtioon, molekulaarinen liittyy mikropolitiikkaan, tiedostamattomiin havaintoihin ja affekteihin. Lisäksi se on lähellä deterritorialisaation ja moneuden käsitteitä. Mille plateaux, luvut 3 & 9.

Moneus (multiplicité, multiplicity) on Begsonilta ja Riemannilta omaksuttu substantiivi, ei lukumäärää kuvaava adjektiivi. Se ei siis ole ”moninaisuutta”. Vaikka D&G usein suosivat lukumääräistä moneutta, laumaa ja jengiä suhteessa yksilöön ja ykseyteen, niin moneuden käsite ei liity yhden ja monen väliseen vastakkainasetteluun, vaan intensiivisen ja ekstensiivisen moneuden kategorioihin. Intensiivinen moneus kuvaa aikaa, eikä sitä voi jakaa ilman, että sen luonne muuttuu (lämpötila on esimerkki intensiivisestä ominaisuudesta). Ekstensiivinen moneus liittyy tilaan ja sen voi jakaa ilman, että koko moneuden luonne muuttuu. Deleuze tekee erottelun myös virtuaalisiin ja aktuaalisiin moneuksiin. Bergsonism; Différence et répétition.

Musta aukko on kuoleman ja tuhon tila, joka imee puoleensa ja josta ei voi paeta. Esimerkiksi huumeet voivat muodostaa mustan aukon subjektiivisuudelle. Mustat aukot ovat mikrofasistisia ansoja, epäonnistuneita deterritorialisaation liikkeitä. Äärimmäisyyksiin kulkevat, liian intensiiviset ja liian nopeat pakoviivat ovat vaarassa räjähtää mustiksi aukoiksi.

Nomadisuus ja nomadologia. Paimentolaisuudessa on kyse harhailusta ulkona aavikoilla ja aroilla, sekä aineellisesti että ajattelullisesti. Usein lainatun muotoilun mukaan nomadi on juuri se, joka ei liiku, joka pitää aluetta liikkumatta hallussaan esimerkiksi aavikolla. Käsite asettuu valtiota ja kuninkaallisuutta vastaan. On olemassa esimerkiksi kuninkaallinen tiede ja nomadinen tiede. Mille plateaux, luku 12: Tutkielma nomadologiasta.

Oidipaalinen viittaa negatiiviseen, tukahduttavaan ja transsendenttiin. Oidipaalinen käsitys halusta (Freud) katsoo, että halu täytyy kesyttää alistamalla, kieltämällä ja mukauttamalla se Oidipus-kompleksin läpi. Kompleksissa irtaannutaan äidistä ja samastutaan isään. Sama mekanismi toimii ydinperheen lisäksi koulussa (isä = opettaja), armeijassa (isiä kersanteista kenraaleihin) ja työpaikalla (isä = pomo). Media ja taloustiede ovat esimerkkejä meitä oidipalisoivista nykyvoimista: ne saavat meidät kieltämään halumme ja kuulemaan terrorisoivia ääniä päässämme (”et kuntoile tarpeeksi”, ”samastu urheilusankariin”, ”tee lisää töitä”). Anti-Oidipus, luku 2: Psykoanalyysi ja perhekeskeisyys.

Rihmasto on Deleuzen ja Guattarin esittämä verkostomaisen ajattelun ja organisoitumisen malli, joka muodostuu moneuksista, liikkeestä ja vapaasta yhdistelystä. Rihmasto kytkee toisiinsa erilaisia olioita ja tapahtumia ilman yhtä hallitsijaa. Internetin avoimet vertaisverkot ovat esimerkkejä rihmastosta: niissä olennainen tapahtuu välissä, viivoilla ja kulkulinjoilla, eikä pisteissä. Rihmaston eräänlainen vastakohta on puun malli, joka on hierarkkinen ja perustuu binaariseen jakautumiseen. Mille plateaux luku 1: Rihmasto.

Reterritorialisaatio. Ks. deterritorialisaatio.

Sileä tila on vaikkapa aavikko tai huopakangas, kun taas kaupunki ja kudottu kangas ovat esimerkkejä uurretusta tilasta. Sileässä tilassa liike onnistuu joka suuntaan, uurteisessa tilassa juovat ja kanavat ohjaavat liikettä. Sileä ja uurteinen ovat olemassa vain sekoituksina. Meren pintaa käsitteellistävät kartat ja sillä risteilevät reitit lisäävät uurteita sen sileään tilaan, uurteinen kaupunki ja sileä aavikko lävistävät toisensa ja molempien sisällä on toista, internetissä on sekä sileitä tiloja (vertaisverkot) että uurteisia (hallitusten ja suurten medioiden sivustot) alueita. Jos kyseessä on vastakkainasettelu, niin se on kompleksinen ja sekoittuva vastakkainasettelu, ei dialektinen eikä sovitukseen pyrkivä. Sileys on kuitenkin tietyssä mielessä ensisijaista: uurteiset pinnat ovat aina myös sileitä, mutta ei toisin päin (ajatellaan vaikka aivopoimuja).

Singulaarinen tarkoittaa ainutlaatuista ja ainutkertaista. Joskus myös ”merkittävää” tai ”erityistä”. Singulaarinen on jotakin, mitä ei voi representoida tai ennustaa. Käsitteellä on myös matemaattinen merkitys: singulaarinen piste on kohta, jossa funktion lineaarisuus murtuu. Singulaaristen pisteiden välillä funktio jatkuu tavallisena (ja funktioon voidaan sijoittaa näihin käyriin ”tavallisia” eli ei-singulaarisia pisteitä). Esimerkiksi neliössä on neljä singulaarista pistettä.

Skitsoanalyysi ei pyri tulkitsemaan tiedostamattoman puhetta, kuten psykoanalyysi tekee, vaan sen tavoitteena on selvittää halun todelliset toimintatavat. Kun psykoanalyysi etsii tiedostamattomia merkityksiä, skitsoanalyysi tutkii miten halua kanavoidaan yhteiskunnassa ja minkälaisia sosiaalisia muodostelmia se tuottaa. Psykoanalyysin mallina on neuroosi (oireiden tulkinta), skitsoanalyysin mallina on psykoosi (skitsofreenikon kytkeytyminen maailmaan). Psykoanalyysin viitekehyksenä on teatteri ja sen mytologia, skitsoanalyysin viitekehyksenä on tehdas ja tuotanto. Skitsoanalyysi on ”rihmastoanalyysia”, ”mikropolitiikkaa” ja ”pragmatiikkaa”. Anti-Oidipus, luku 4: Skitsoanalyysi.

Sommitelma (tai asetelma, agencement, assemblage) on moneus, asetelma ja tilanne sekä näiden koostamisen prosessi. Se yhdistää luonteeltaan erilaisia asioita. Rihmasto on yksi sommitelman muoto. Esimerkiksi ihminen, jalustin ja hevonen muodostavat sommitelman. Halu on aina halua johonkin sommitelmaan. Kun vaikkapa rakastamme jotakin ihmistä, rakastamme itse asiassa sommitelmaa, jonka ihminen muodostaa ja mahdollistaa: häneen liittyviä alueita, tunnelmia, affekteja jne. Sommitelmalla on neljä elementtiä: 1) asioiden tilat eli mitä tapahtuu ruumiiden tasolla, 2) lausumat eli ilmaisun tyylit ja tavat, 3) alueet ja niiden muodostaminen (re/territorialisaatio), 4) liikkeet, jotka purkavat ja muokkaavat alueita (deterritorialisaatio). Nämä elementit voidaan jakaa kahdelle akselille: a) asioiden tilat & ruumiit vs. lausumat & merkit, b) territoriaalisuus & reterritorialisaatio vs. deterritorialisaatio. Sommitelmien toimintaa ohjaavat abstraktit koneet eli kaaviot (diagrammit). Angloamerikkalaisen kirjallisuuden ylivertaisuudesta osa II (kokoelmassa Haastatteluja); D comme désir Abécédaire-haastattelussa.

Tuleminen (devenir, becoming) on prosessi, jossa muututaan toimimalla (kirjaimellisesti) kuin se asia, ”joksi” ollaan tulossa (”joksi” sitaateissa siksi, että tuleminen ei ole päämäärällistä muuttumista tai matkimista). Kun domina ratsastaa piiskattavalla masokistilla, masokisti kokee hevoseksi tulemisen: hän toimii samalla periaatteella kuin hevonen, vaikkei imitoikaan hevosta. Tulemisessa ei muututa joksikin asiaksi, vaan lähestytään sen toimintatapaa. Mille plateaux luku 10: Intensiiviseksi-tuleminen jne.; mm. kirjallisuutta koskevat tekstit Kritiikki ja klinikka & Haastatteluja -kokoelmissa.

Uurteinen tila ks. sileä tila.

Valkoinen muuri (tai seinä, mur blanc, white wall) ks. kasvot.

Viivat (lines, lignes). D&G haluavat ajatella viivoilla pisteiden sijaan. Piste on hyytynyt viiva ja se muuttuu takaisin viivaksi, kun sitä kiihdyttää. Viivoja on kolmenlaisia: 1) molaarisia jäykkiä viivoja, 2) molekulaarisia notkeita ja joustavia viivoja, 3) pakoviivoja, jotka tuottavat deterritorialisaatiota mutta saattavat myös räjähtää mustaksi aukoksi. Sommitelmasta voidaan aina piirtää viivakartta: mitkä ovat esimerkiksi yhteiskunnallisen liikkeen jäykät segmentit, minkälaisia ailahtelevia tendenssejä liikkeen sisällä on, minkälaiset purkautumisen ja muutoksen polut vaikuttavat liikkeen kehittymiseen. Mille plateaux, luvut 8 ja 9.

Virta (flux, flow). D&G:n ajattelu on virtojen ja virtauksien metafysiikkaa. Kaikki virtaa: väestö, pääoma, geneettinen materiaali, sperma ja ulosteet. D&G tarkastelevat, miten virrat liittyvät toisiinsa ja miten erilaiset koneet ottavat, katkovat ja kanavoivat virtauksia sekä miten virtoja koodataan, rekoodataan ja dekoodataan. Anti-Oidipus, luku 1: Halukoneet; Deleuzen Anti-Oidipus-luennot 1971-1973.

Virtuaalinen on Deleuzen Bergson-tulkinnasta tuleva käsite, joka korvaa ja ylittää mahdollisuuden käsitteen. Mahdollisuudella yleensä viitataan potentiaan, jonka erottaa ”varsinaisesta” asiasta vain olemassaolo; mahdollisuuden toteutuminen lisää mahdollisuuteen vain olemassaolon. Toteutunut mahdollisuus muistuttaa toteutumatonta mahdollisuutta. Virtuaalisuus puolestaan aktualisoituu eriytymällä ja eroamalla: aktuaalinen ei muistuta virtuaalista. Kuuluisan Proust-lainauksen mukaan virtuaalinen on ”todellista mutta ei aktuaalista, ideaalista mutta ei abstraktia”. Virtuaalinen on määritettyä ja ideaalista olemista, joka aktualisoituu intensiivisesti ajassa ja paikassa ilman, että se määräisi aktualisoitumisen hetkeä, koska tämä hetki on aina suhteessa itse aktuaaliseen. Asiat ovat aina paljon enemmän kuin niiden aktuaalinen, havaittu osuus. Virtuaalinen on mahdollisuuksien runsautta, joka ylittää aina aktuaalisen; virtuaalinen pursuaa aktuaalisen yli. Esimerkiksi kirjallisuudentutkimuksessa teksti on aina enemmän kuin lukijan siitä synnyttämät konkretisaatiot, samoin jokapäiväisessä havaitsemisessa kahvikuppi on äärettömästi enemmän kuin aktuaaliset havainnot siitä. Geenit ovat hyvä esimerkki virtuaalisesta rakenteesta. Organismit muovautuvat aktualisoitumalla (eriytymällä, erottumalla) geeneistä, mutta syntynyt organismi ei millään tavalla ”muistuta” geenejään. Lisäksi geenit muokkautuvat ajallisesti ja paikallisesti, ne eivät siis ole mitään maailman ulkopuolisia mahdollisuusrakenteita. Kun ajattelu on tavallisesti asettanut viitepisteekseen aktuaalisen, siis jo toteutuneen, virtuaalista kartoittava ajattelu etsii taipumuksia ja piirteitä, jotka eivät ole aktualisoituneet ja kysyy, millaiseksi asiat voivat tulla niiden pohjalta. Différence et répétition, luku IV; Bergsonism.

Vähemmistö (minoorinen; mineure, minor) ei viittaa lukumäärään vaan standardimallista poikkeavaan tai sitä murentavaan toimintatapaan. Esimerkiksi vähemmistökirjallisuus kyseenalaistaa kirjallisuuden käsitteen tai määrittelee sitä uudelleen annettujen kriteerien ulkopuolella. Vähemmistö liittyy variaatioon ja tulemiseen, enemmistö liittyy olemiseen. Kafka; Mille plateaux, luku 4: Kielitieteen postulaatteja.