Jiri kävi Helsingin Spinoza-piirissä puhumassa muun muassa siitä, miten meidän on Spinozan mukaan opittava elämään ”epäadekvaatin tiedon” kanssa. Meidän täytyy myöntää, että joudumme tulemaan toimeen mielikuvituksen ja passioiden eli kaikkein matalimman lajin tiedon kanssa. Spinoza hyväksyy, että suurin osa ihmisistä ei tule koskaan omistamaan elämäänsä filosofiselle mietiskelylle tai tieteen harjoittamiselle vaan toimii aistitiedon ja hämärien kuvitelmien varassa. Etiikan loppusanoja lainataan usein:
Joskin tie, jonka olen osoittanut johtavan tähän, näyttää sangen vaikealta, on se silti löydettävissä. Näin kovin harvoin eteen osuvan asian pitääkin kai olla vaikea. Jos näet pelastus olisi kaikkien käsien ulottuvilla ja löytyisi ilman suurta vaivannäköä, kuinka silloin useammat silti laiminlöisivät sen? Mutta kaikki erinomainen on yhtä vaikeata kuin harvinaistakin. (V.XLII.h.)
En ole varma, tajuavatko siteeraajat aina kappaleen pointtia. Se ei pelkästään ylistä niitä harvoja, jotka kykenevät ymmärtämään maailmaa substanssin viitekehyksestä, jossa asiat liittyvät toisiinsa loputtomien syyketjujen verkostoissa. Tuossa kohdassa, kuten muuallakin Etiikassa, Spinoza myös myöntää, että asioiden tavallinen tila on jotakin muuta kuin se autuus ja viisaus, jota hän kirjan viimeisessä (ja mystisessä) kirjassa esittelee, ja että niin tulee myös olemaan. Eikä hän moralisoi tätä.
Ylipäänsä Spinozalta puuttuu moralistinen ote ja oikeastaan koko moraali. Spinoza ei sano, että meidän pitäisi tehdä sitä tai tätä. Hän ei käske meitä tähtäämään totuuteen ja arvostelemaan niitä, jotka eivät ole oikealla polulla. Erityisesti häneltä puuttuu normatiivinen käsitys tiedosta ja tieteestä, joka on tärkeä kartesiolaisessa perinteessä, samoin kuin olioihin liittyvät hierarkiat (ei ole täydellisiä ja epätäydellisiä tai normaaleja ja epänormaaleja olioita, kaikki on luonnollista).
Tämä liittyy siihen, miksi Spinoza on empiristi, niin kuin Deleuze hänet nimilaputtaa. Oppikirjoissa rationalismin ja empirismin välinen kiista palautetaan tietoteoriaan. Koulumääritelmän mukaan empiristeille tieto tulee aistihavainnosta ja kokemuksesta, kun rationalistit ajattelevat voivansa saavuttaa tietoa puhtaalla järjellä ja päättelyllä, ilman havainnointia. Empirismin ja rationalismin välinen jako voidaan kuitenkin muotoilla toisin, esimerkiksi lähtökohtien mukaan: lähdetäänkö ajattelussa maailmasta (empirismi) vai universaaleista abstraktioista (rationalismi).
Rationalistille totuus, yleiskäsitteet ja vapaus ovat heti alussa. Ne ovat lähtökohta ja normi, josta käsin asioiden sekava tila tulkitaan poikkeukseksi, joka pitää tuomita. Spinozalle ihmiselämän perustila on sekaannus, illuusio ja ruumiillisten vaikutusten ja halun ”orjuus”. Tämä tekee hänestä empiristin.
Deleuze kirjoittaa Ekspressionismi filosofiassa -kirjassaan Spinozasta seuraavasti:
Empiristien ja rationalistien erilaiset inspiraation lähteet eivät lakkaa hämmästyttämästä. Toinen ryhmä yllättyy siitä, mikä ei pysty yllättämään ensimmäistä. Rationalisteille totuus ja vapaus ovat ennen kaikkea oikeuksia; he ihmettelevät, kuinka voimme kadottaa tällaiset oikeudet, langeta virheeseen tai menettää vapautemme.
Empiristisestä näkökulmasta kaikki kääntyy nurin: yllättävää on se, että ihmiset joskus onnistuvat ymmärtämään totuuden, että he toisinaan pystyvät ymmärtämään toisiaan, että he joskus onnistuvat vapautumaan kahleistaan.
[- -]
Spinozan empiristisen inspiraation voi tunnistaa jo siitä voimasta, jolla hän vastustaa aatamilaista perinnettä – hänen näkemyksestään vapaudesta ja totuudesta seurauksina, jotka voidaan saavuttaa vasta lopussa. Yksi Spinozan paradokseista – eikä tämä ole ainoa kerta, kun tapaamme kyseisen paradoksin – on empirismin konkreettisen voiman jälleenlöytäminen ja sen soveltaminen uuteen rationalismiin, ehkä kaikkien aikojen ankarimpaan. Spinoza kysyy: kuinka voimme muodostaa ja tuottaa adekvaatteja ideoita, kun meillä välttämättä on niin paljon epäadekvaatteja ideoita, jotka hajottavat voimamme ja eristävät meidät kyvyistämme.
(IX, Inadekvaattius)
Oppikirjat uusiksi:
rationalismi
- oikeudet
- abstraktiot
- totuus, vapaus ja käsitteet lähtökohtana
- oikeus, totuus ja äly ovat ensisijaisia, vääryys/virhe, illuusio ja tyhmyys ovat toissijaisia ja ulkoisia
- ”miten meillä voi olla virheellisiä ideoita?”
empirismi
- ruumiit/kappaleet
- totuus, vapaus ja käsitteet harvinaisina lopputuloksina, jotka on tuotettava
- vääryys/virhe, illuusio ja tyhmyys ovat ajattelulle sisäisiä, ne kuuluvat siihen
- ”miten meillä voi olla tosia ideoita?”
Teoriapiikki 