Artikkelit nimettömyydestä ja affektien filosofiasta ja muuta liian aikaista tai myöhäistä mainostusta

Unohdin syksyllä mainostaa täällä Verkko suljettu -kirjaa, johon kirjoitin tekstin nimettömyydestä netissä.

Kolme itselleni mieleen jäänyttä ajatusta artikkelista eli siitä, miksi nimet koetaan tärkeiksi ja nimettömyys uhaksi:

1. Nimettömyydellä on pitkä ja aika kunnioitettu perinne länsimaiden kulttuurihistoriassa. Tärkeä osa tärkeästä kirjallisuudesta ja filosofiasta ja esimerkiksi valistusajan pamfleteista on julkaistu nimettömänä, tieteen vertaisarviointi on nimetöntä, on vaalisalaisuus, pääkirjoitukset kirjoitetaan usein nimettömänä jne. Vaatimusta nimien ja kasvojen paljastamisesta voi miettiä suhteessa tähän taustaan ja näihin osittain nykyisinkin vallitseviin nimettömyyden käytäntöihin.
2. Vaatimuksia nimillä ja kasvoilla esiintymisestä esittävät usein ne, joilla ei ole ole mitään pelättävää. Yleisemmin valkoihoiset keskiluokkaiset miehet eli ihmiset, jotka harvemmin joutuvat häiriköinnin tai uhkailun kohteeksi. Joskus näkee myös jonkinlaista soturietiikkaa, vaatimusta siitä, että jokaisen pitäisi pystyä esiintymään avoimesti ja kestämään seuraukset. Kaikilla ei kuitenkaan ole resursseja kestää mahdollista julkisuutta tai muuten haluta sinne. Itseäni nimettömyys on suojannut hyvin silloin kun olen sen valinnut (nykyään yhä harvemmin).
3. Nimettömyys on vapautta. Nimetty yksilö on helpompi jäljittää, eristää ja kontrolloida. Nimettömyys tarkoittaa vapautta paeta valvontaa, julkisuutta ja google-hakuja. Se on vapautta sulautua massoihin.

Kun listaan nämä pointit, huomaan, etteivät ne sinänsä liity nettiin vaan pätevät kaikkeen nimettömyyteen. Oh well.

Lisäksi henkilökohtaisesti tyydyttävä uutinen: affektien filosofiaa prekaarissa yhteiskunnassa käsittelevän kokoelmateoksen käsikirjoitus on nyt kustantajalla. Olen kirjoittanut kirjaan yhteisartikkelin, joka on sekä raskaimpia kirjoituskokemuksia että parhaita tekstejä mitä olen tehnyt. Kirja ilmestyy mahdollisesti jo keväällä.

Mitä muuta tapahtuu? Viime vuoden viimeinen neljännes yllätti. Päädyin täyspäiväiseen palkkatyöhön, jossa olen syyskuuhun asti. Lisäksi sain alustavan kustannussopimuksen kirjasta, jonka pitäisi ilmestyä 2016, ja kaiken huipuksi sain kirjaa varten pienen apurahankin. Kumpikaan näistä töistä ei liity suoraan filosofiaan, ja siksi tietysti olen juuri nyt pitkästä aikaa kiinnostunut filosofiasta. Vuoden toisella aamiaisella ideoin jo tähän blogiin 52-osaisen postaussarjan 1900-luvun ranskalaisista ajattelijoista. Kun on Oikeita Töitä, niin filosofia ja muu kirjoittaminen toimii jonkinlaisena pakopaikkana. Ehkä siksi on hyvä olla ottamatta Oikeita Töitä filosofiasta.

Elämässä on muutakin kuin jatko-opiskelu

Touko-kesäkuussa nettiin mennyttä graduani on kuulemma luettu kahdessa lukupiirissä. Tämä on iloista kuultavaa, kun ottaa huomioon, miten harvoin graduja näkevät muut kuin ohjaaja. Gradujen tekemiseen käytetään vuosittain valtava määrä aikaa ja psyykkisiä resursseja, ja jokaisesta ikinä lukemastani gradusta saisi vähintään verkkolehtiartikkelin tai kiinnostavan blogipostausten sarjan. Siksi on harmi, että gradut menevät yleensä pöytälaatikosta suoraan arkistoon.

Pitäisi kirjoittaa erilaisia listoja lukemisen arvoisista graduista eri aiheista, ja opiskelijoiden pitäisi tiivistää gradujensa pääpointit edes lehtijutuiksi tai vieraskyniksi.

En ole palannut graduuni valmistumisen jälkeen. Jäi sellainen olo, että se ei graduna ole kovin hyvä, sikäli kun gradun pitäisi olla akateemisella kielellä kirjoitettu rajattu tutkielma yhdestä asiasta. Graduni sisältää oikeastaan neljä gradua: 1) tutkielma kapitalismin käsitteestä, 2) Deleuzen ja Guattarin yhteiskunnallisen ajattelun esittely, 3) kapitalismin historian materialistinen luonnostelu Braudelin, Delandan, Marxin ja D&G:n pohjalta, 4) esittely suomalaisten autonomisten liikkeiden poliittisesta ajattelusta. Jokaista näistä voisi jatkaa kirjakäsikirjoitukseksi. Ehkä jatkankin, jos saan myytyä idean jollekin niistä viidestä pienestä suomalaisesta tiedekustantamosta, joilla olisi mahdollisuus julkaista jotakin tällaista.

Suunnittelin hakevani suoraan valmistumisen jälkeen jatko-opiskelijaksi tekemään väitöskirjaa yhteiskunnallisten liikkeiden teorianmuodostuksesta, kapitalismitutkimuksesta tai autonomian poliittisesta filosofiasta. Nyt kun olen ollut kaksi kuukautta töissä ja kaksi työttömänä, tuntuu kuitenkin hyvältä idealta lykätä jatkoa ja vaikka kirjoittaa kirja tai tehdä vaihteeksi ihan tavallisia palkkatöitä. Yliopistosta kirjoitetaan jatkuvasti karmeita kertomuksia, eivätkä väikkäriä tekevien tuttujen kokemukset stressistä ja apurahakurimuksesta rohkaise hyppäämään takaisin akatemiaan. Haen jatko-opiskelijaksi luultavasti vasta sitten kun (tai jos) tulee pakottava tarve tehdä tutkimusta jostakin tietystä aiheesta.

Olen muuten Jyväskylässä Ravintelivalistusiltamassa 2.12.2014, jossa yritän selittää muutamia graduni pääpointteja. Minua kysellään silloin tällöin radioon ja puhetilaisuuksiin, ja koska tavallisesti inhoan puhumista, olen suostunut vain muutamaan paikkaan. Nykytaloudessa ja varsinkaan nykyisessä yliopistossa ei kuitenkaan pärjää, ellei ryntäile sinne tänne puhumaan asiastaan, joten ehkä on vain pakko aloittaa jostakin ja kokeilla, onko mahdollista oppia pitämään alustamisesta ja luennoimisesta.

Kapitalismi lyhyesti eli gradu on julkaistu

(Flickr)

Tässä blogissa työstämäni gradu on viimein valmis ja ulkona. Täältä sitä saa.

Kapitalismin käsite: Deleuzen ja Guattarin Marx-luenta ja autonomiset liikkeet

Tutkielmassa lähestytään kapitalismin käsitettä Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin Marx-luennan pohjalta. Pyrin muodostamaan systemaattisen esityksen Deleuzen ja Guattarin kapitalismianalyysista, joka on toiminut yhtenä viitekehyksenä 1990-luvulla nousseelle tietotalous- ja prekariaattikeskustelulle sekä tietyille yhteiskunnallisille liikkeille, kuten EuroMayDay-mielenosoituksia järjestäneelle ja perustuloa vaatineelle prekariaattiliikkeelle.

Deleuzen ja Guattarin ajattelussa kapitalismi on yhteiskunnallisten virtausten sattumanvaraisesta yhdistymisestä kehittynyt monimutkainen ja globaali yhteiskuntajärjestelmä, joka elää ristiriidoista ja jonka ainoa tarkoitus on Marxin esittelemän pääoman yleisen kaavan ilmaisema arvonlisäyksen tuottaminen. Kapitalismi ei ole sama asia kuin ”talous” tai ”markkinatalous”, vaan se on niitä laajempi muodostelma. Aksiomaattisena järjestelmänä kapitalismi ehdollistaa muita yhteiskunnan sektoreita. Kapitalismi ei kuitenkaan ole kaikkea hallitseva totaliteetti, koska yhteiskunnallinen toiminta vuotaa aina yli kontrolleista. Liikkeet pystyvät vaikuttamaan kapitalismiin kiihdyttämällä sen kehityskulkuja ja pakenemalla sen asettamia rajoja.

Tutkin kapitalismin käsitettä käsitteellis-filosofisella tasolla Deleuzen ja Guattarin ajattelussa sekä verkkolehti Megafoniin kirjoittaneiden yhteiskunnallisten liikkeiden toimijoiden teksteissä. Esitän Deleuzen ja Guattarin kautta huomautuksia kapitalismin historiasta ja toimintamekanismeista. Työ kytkeytyy ranskalaisen filosofian, yhteiskuntafilosofian, marxismin ja yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimuksen perinteisiin.

Gradua varten kävin läpi kohtalaisen kasan kapitalismimääritelmiä sanakirjoista, mediasta, taloustieteen oppikirjoista, sosiologian historiasta ja marxilaisten teksteistä. Olen päätynyt siihen, että jos tarvitsee nyrkkisäännöksi nopean määritelmän, Terry Eagletonin kuvaus on paras:

Yrittäjä on eri asia kuin kapitalisti. Kapitalismin ydin on nimenomaan sijoittamisessa eikä yrittämisessä sinänsä. Sijoittaja ja yrittäjä voivat toki olla sama henkilö, ja yrittäjä palvelee aina sijoittajaa, mutta tämä ei muuta asiaa. Ilman sijoittajaa ja sijoitustoiminnan aikaansaamaa kasautuvaa kasvupainetta yrittäjälle voisi riittää omien elinkustannustensa kattaminen (tuokin ylijäämä toki koostuu Marxin silmissä lisätyön mahdollistamasta voitosta). Mutta sijoittaja sijoittaa rahaa yksinomaan saadakseen lisää rahaa eikä tuottaakseen lisää tavaraa muille tai itselleen.

(–) Kapitalismi on sijoittajavaltaa, vaikka Marx ei tätä termiä käyttänytkään. Sijoittajavalta ei perustu siihen, että finanssimaailman parlamentaarinen kontrolli on liian vähäistä. Sen ydin ei ole sijoittajien harjoittamissa konkreettisissa painostus- tai lobbaustoimissa – vaikka vulgaarimarxilaiset ovat aivan oikeassa korostaessaan näiden ilmiöiden laajuutta. Sijoittajavallan ydinongelma ei ole tuloerojen kasvaminen.

Toki näitäkin ilmiöitä voi pitää vastenmielisinä, varsinkin silloin kun toimeentuloerot ovat rivoja, demokraattisten periaatteiden rippeitäkin poljetaan ja kun sijoittajat käyttävät päivänpoliittista kiristysvaltaa tavalla, joka raunioittaa tuhansien ihmisten elämän. Silti sijoittajan valta ei ensi kädessä ole vallankäyttöä poliittisessa tai sisällöllisessä mielessä, vaikka sillä onkin ratkaisevia poliittisia seurauksia.

Kapitalismi tarkoittaa rakenteellista pakkoa alistaa elämä arvonlisäyksen eli käytännössä sijoitustoiminnan ehtojen alaiseksi ja sen päämäärien palvelukseen.

(Miksi Marx oli oikeassa, s. 252-253)

Paperittomien kokemuksista

Peruste-aikakauslehden numero 1/2014 ilmestyi teemalla ”siirtolaisuus”. Kirjoitin lehteen Shahram Khosravin kirjasta ”Laiton matkaaja”. Paperittomuus ja rajojen valta.

Monisyisenkin maahanmuuttokeskustelun ongelma on, että sitä käyvät yleensä ne, joita asia ei oikeastaan koske. “Me” puhumme “niistä” eli ihmisistä, jotka ylittävät rajoja ja joutuvat kontrollin kohteeksi. Oletamme, että siirtolaiset ja erityisesti pakolaiset näyttävät roolinsa mukaisilta, esimerkiksi likaisilta, surullisilta ja syvämietteisiltä. Itse siirtolaisia ei oteta huomioon, varsinkaan paperittomia siirtolaisia.

[–]

Epätarkkuuksista ja puutteista huolimatta kirja on hyvä johdatus siirtolaisten kokemuksiin rajoilla, rajahierarkioihin sekä kansallisvaltiokeskeisen politiikan ja tutkimuksen ongelmiin. Teos kannattaa lukea jo sen autoetnografisen metodin vuoksi. Keskittymällä siirtolaisten kokemuksiin Khosravi pystyy kuvailemaan lakien ja periaatteiden käytäntöönpanoa tarkemmin kuin jos tutkimuskohteina olisivat varsinaiset lait ja viralliset dokumentit.

(Paperittomat puhuvat)

Hiljaiseloa Helsingissä

Viime vuosi oli raskaimpia ikinä. Samalla se oli ehkä yliopistoajan tuottoisin vuosi. Raskaudella ja tuottavuudella ei ollut suoraa yhteyttä, enkä muutenkaan voi sietää ajatusta siitä, että tunteakseen itsensä tuottavaksi pitäisi kokea kipua ja lunastaa voitto kärsimyksen kautta. Yleensä uuden tekeminen on nautinnollista. Ainakin sen pitäisi olla. Jos ei ole, kannattaa harkita olosuhteita uudestaan.

Alkuvuosi oli raskas, koska sairastin putkeen viisi kuukautta ja yritin samalla tehdä maisteriohjelman loput pakolliset opinnot gradua lukuun ottamatta. Se oli synkkää ja hidasta aikaa. Loppuvuosi oli tuottoisa, koska kirjoitin vimmatusti, kun viimein toivuin. Tein kesällä kolmisenkymmentä lehtijuttua. Syksyllä kirjoitin artikkelin nettipolitiikkaa käsittelevään kirjaan (ilmestyy tänä keväänä), esseen Foucault’n suhteesta strukturalismiin ja ihmiseen ja toisen esseen Anti-Oidipuksen subjektikäsityksestä (tekstit voisi laittaa vaikka tähän blogiin), luvun gradua, pari lehtijuttua ja kolumnia ja vielä yhteistyönä toisen artikkelin affektien filosofiaa käsittelevään kirjaan, joka tulee ulos mahdollisesti ensi vuonna. Lisäksi aloin kirjoittaa arvosteluja konsoli- ja tietokonepeleistä, pidin yllä perinteistä käsitepalstaani Liberossa, kävin puhumassa prekaseminaarissa marraskuussa, bloggasin, osallistuin lukupiiriin…

Ennen listasin tekemisiäni eräänlaisena itselle esitettynä vaatimuksena, sanotaan vaikka mikrofasistisena minätekniikkana: vaadin itseäni täyttämään jonkinlaisen tuottavuuden normin, koska, no, koska niin tässä Suomeksi kutsutussa rahan ja vallan yhteisössä tulee toimia. Nykyään omien tekemisten listaaminen tuntuu hyvältä, koska se osoittaa, miten paljon itselle merkityksellistä tulee tehneeksi, vaikka päivätasolla tuntuukin, että jumittaa eikä liiku mihinkään suuntaan elämässään tai töissään.

Tämän kevään varasin kapitalismi-gradun tekemiseen. Aloitin kirjoittamisen joulukuussa, ja nyt koossa on 140 sivun raakaversio kokonaisuudesta. En taida enää laittaa gradun palasia tähän blogiin, koska teksti muuttuu jatkossa niin nopeasti ja olen muutenkin niin lähellä valmistumista. Sen sijaan saatan blogata filosofiasta, tieteistä ja osa-aikaisesta akateemisesta elämästä muuten. Ylläpidän tällä hetkellä kolmea aktiivista blogia (tämä mukaanlukien), ja olen jotenkin halvaantunut niiden välille. Prekaarissa tilanteessa on vaikea valita, mihin sitoutua: poliittinen, teoreettinen vai viihteellinen blogi, toimittajan vai tutkijan ”ura”, sosialismi vai barbaria…

Joka tapauksessa jatkossa: gradun viimeistely, muutama teksti sinne ja tänne, hajanaista bloggaamista, lukemista & kirjoittamista, niin kuin aina.

Muualla

Kirjoitin Kansan Uutisiin kolumnin:

Nykyaikainen kontrolli tähtää yksilöiden erottamiseen ja irrottamiseen massasta. Yksilöllisyydestä ja erottautumisesta on tullut normi. Yksilöä on helpompi hallita kuin kasvottomia ja arvaamattomia joukkoja.
(…)

Koska ihmiset napataan nykyään kiinni erottelemalla, nimeämällä, luokittelemalla ja jakamalla heidät hierarkioihin, vapaus edellyttää nimettömyyttä. Vapaus on mahdollisuutta kadota massoihin ja lakata olemasta brändätty yksilö, jolla on henkilökohtainen opinto-, laina-, aktivointi-, kuntoilu- ja julkisuussuunnitelma.

Kirjoitan lehteen aika paljon muutakin tänä kesänä, niin kuin vuosi sitten. Syksyllä alkaa vimmattu gradun puserrus valmiiksi: on jo melkoinen aika valmistua.

Sitä odotellessa voi lukea fellow-filosofin graduprosessista tästä blogista.

Liiketeoriaa Perusteessa

Kirjoitin yhdessä työryhmän kanssa Vasemmistofoorumin Peruste-aikakauslehteen artikkelin, joka käsittelee yhteiskunnallisen muutoksen ja liikkeiden teoriaa.

Historialliset muodostelmat voivat vaikuttaa ”älyttömiltä” juuri siksi, että ne koostuvat moninaisista ja täysin eriaineksisista osista. Feodalismin sommitelmaan kuului muun muassa tietynlainen ymmärrys maasta tai alueesta, eläimistä sekä miesten ja naisten välisestä suhteesta. Mitään historiallista yhteiskuntamuotoa ei voi määritellä pelkästään tuotantomuodon ja omistussuhteiden perusteella, vaan lisäksi on huomioitava myös arkipäiväiset tavat, uskomukset ja käsitteet, ihmisiä yhdistävät kokemukset ja käytössä oleva teknologia.

Yhteiskunnan jakaminen tasoihin toimii karttana. Sillä ei ole niinkään väliä, onko yhteiskunnan tasoja seitsemän, kuten Harvey katsoo, vai tuhat, kuten Deleuze ja Guattari ovat esittäneet. Tärkeintä on hahmottaa yhteiskunta monimutkaisena toisiinsa kietoutuneiden ja toisensa lävistävien tasojen järjestelmänä, jossa mikään taso ei ole ensisijainen muihin nähden.

Pdf: Tuhat liikettä tuhannella tasolla

On työtä ja sitten on työtä

Kirjoitin Kansalaisyhteiskunnan tutkimusportaalin vieraskynään vapaaehtoistyön ja kansalaistoiminnan käsitteellistä kritiikkiä.

Yksi vapaaehtoistyön käsitteellinen ongelma on sen vertautuminen ”pelkkään työhön”. Jos vapaaehtoistyön kohdalla täytyy korostaa erikseen, että kyseessä on vapaaehtoinen työ, niin ilmeisesti pelkkä työ on jotakin muuta kuin vapaaehtoista työtä: pakollista työtä, siis pakkotyötä. Jos joku sitten tekee tämän pakollisen työn lisäksi vapaaehtoistyötä, käsite saa hänet kuulostamaan altruistiselta ja uhrautuvalta. Vapaaehtoistyön käsitteeseen liittyy näin moraalisia ja ehkä kristillisiäkin kaikuja. Vapaaehtoistyö näyttäytyy erikoisuutena ja pelkkä (palkka)työ näyttäytyy neutraalina normina, josta käsin vapaaehtoistyötä arvioidaan.

Retrospektiivi: Tänä kesänä…

Tämä menee jälleen osin itsen markkinoinniksi. Samalla kyse on selittelystä: missä sitä on lorvailtu koko kesä, kun samaan aikaan kollegablogien teollinen tuottavuuskäyrä on noussut varsinaiseen erektioon?

Olin töissä punaisessa lehdistössä ja tuli mieleen, että myös tämän blogin pari akateemista lukijaa saattavat kiinnostua muutamasta jutusta.

1. Energiavallankumous on jo käynnissä

Kesän tärkein kohtaaminen oli Tere Vadén. Vadénin mukaan halvan ja helpon öljyn loppuminen tuottaa loppulaman, joka romuttaa kasvutalouden. Energiatalouden mullistusta ja sitä seuraavaa poliittista mullistusta ei tarvitse ennustella, koska se on jo käynnissä. Öljyn tuotanto ei juuri ole lisääntynyt sitten vuoden 2005, vaikka öljyn hinta on kohonnut välillä moninkertaiseksi – tämä on taloustieteen vastainen ilmiö ja johtuu siitä, ettei öljyä yksinkertaisesti enää ole yhtä helposti saatavilla kuin aikaisemmin. Yhdysvalloissa ja Ruotsissa autolla ajettujen kilometrien määrä laskee jatkuvasti. Valtioiden välillä ja sisällä käydään aseellisia kamppailuja resursseista.

Jutun faktaboksista:

» Vuodesta 2005 lähtien OECD-maiden öljynkulutus on laskenut vuodessa keskimäärin 2,5 prosenttia.

» Öljyn tuotanto ei ole juuri kasvanut vuoden 2005 jälkeen. Öljyä on korvattu hiilellä erityisesti Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Hiili on tällä hetkellä ainoa energianlähde, jolla on yhtä korkea hyötysuhde kuin öljyllä ja jota on yhtä paljon saatavilla.

» Saksan puolustusvoimien raportin mukaan 95 prosenttia maailman teollisesta tuotannosta on öljyriippuvaista.

» Suomessa käytetystä maakaasusta ja öljystä yli 90 prosenttia tulee Venäjältä.

» Yhden ruokakalorin tuottaminen kuluttaa keskimäärin kymmenen kaloria fossiilienergiaa (lihakalori vaatii noin 20 fossiilikaloria, kasviskalori noin kaksi).

» Maailmassa on 435 toimivaa ydinvoimalaa. Öljystä saatavan energian korvaaminen vaatisi noin 2500 ydinvoimalaa. Ydinenergian rakennuskustannukset ovat nousseet samaa tahtia öljyn hinnan kanssa, noin kuusinkertaisiksi kymmenessä vuodessa.

Oman graduni alkuperäinen tausta-ajatus abstraktin (eli virtuaalisen, diagrammaattisen, ideatasoisen) ja konkreettisen kapitalismin suhteesta vaikuttaa hankalalta Vadénin tuomien materiaalisten reunaehtopointtien jälkeen. Miksi jauhaa abstraktista kapitalismin kaavasta, kun 200 vuoden ajan on ollut kyse öljyllä ja muilla fossiilisilla energianlähteillä juoksevasta konkreettisesta kapitalismista. Ajatus yhdestä eri tavoin aktualisoituvasta kapitalismin ideasta (joka voidaan ilmaista ytimekkäimmin Marxin ikivehreässä kaavassa R – T – R’) toimii, jos yhteiskuntia tarkastellaan sosiaalisella tasolla eli ikään kuin suljettuina säiliöinä. Kuvion mielekkyys horjuu, kun tarkastelua laajennetaan ja kysytään: mikä on kaikkien 1800-luvun puolivälin jälkeisten kapitalismin aktualisaatioiden yhteinen edellytys? Vastaus: halpa öljy. Koska marxismi(kaan) ei ota tällaisia pikkuseikkoja huomioon, se ei ole materialismia nähnytkään. Materialismia pitänee Marxin sijaan etsiä ekologisen ajattelun ja systeemitieteiden puolelta.

Vadénista kiinnostuneiden kannattaa aloittaa tästä. Lisää energiatalousjuttua täällä.

2. Klaus Kopun deleuzelainen taide

Kirjoitin energiatalouden lisäksi ensimmäistä kertaa kuvataiteista. Korkeakulttuurin opetus perustuu usein kliseisiin: oppilas on sitä pidemmällä, mitä paremmin hän onnistuu ”tulkitsemaan” eli tunnistamaan teoksesta olemassaolevia muotoja. Oppilas tuntee esimerkiksi rakkauden tai hevosen käsitteen ja sitten tulkitsee teosta löytämällä sieltä tuttuja hahmoja. Näin ei tietenkään synny kovin paljon uutta. Tulkinta ei johda kauaksi, koska se on tunnistamista ja (tutuilla) symboleilla työskentelyä. Täytyy päästä eroon tulkinnoista. On vapauttavaa ajatella, ettei taidetta tarvitse tulkita (”tajuta”).

[–] musiikissa peräjälkeen tulevat äänet eivät esitä tai merkitse mitään. Äänet vain ovat ja yhdistyvät kuvioiksi. Niin kuin Kopun maaliläiskät.

Kopu vertaa maalausten tulkitsijoita niihin, jotka etsivät turhaan merkityksiä Bachin Goldberg-muunnelmista. Tulkitseminen ja yritys ”ymmärtää” eivät tavoita sitä, mikä musiikissa – tai maalaustaiteessa – on niin vaikuttavaa.

– Kyse on aktiivisista voimista, jotka pakottavat ihmisen ajattelemaan.

Ei pidä etsiä teoksista symboleja tai tunnistettavia hahmoja. Taidetta ei tarvitse käsittää, koska se on kohtaamista erilaisten voimien eikä kliseiden kanssa.

3. Perustulo palkkatyön kritiikkinä & ammattiliittojen kritiikkinä

Mitä tulee vasemmistoon ja palkkatyöhön:

Juuri nyt keskustelu on jumittunut perustulomalleihin ja rahasummiin. Pitäisi puhua toisenlaisesta tuotannosta ja vaihtoehdosta kapitalismille.

– Kaipaisin enemmän yleisyhteiskunnallista visiota ja keskustelua siitä, minkä takia perustuloa ylipäänsä halutaan, Suopanki sanoo

– Mitkä ovat vasemmiston tavoitteet ja ne kompromissit, joihin ollaan valmiita?

Perustulon tavoitteena pitäisi olla palkkatyön vähentäminen, kestämättömien kulutusrakenteiden purkaminen, kestävän tuotannon organisointi ja omistussuhteiden muuttaminen, Suopanki luettelee.

Vasemmisto puhuu kiltisti sosiaalitukijärjestelmän monimutkaisuudesta. Suopanki puhuu palkkatöistä kieltäytymisestä.

– Kun prekariaattiliike nosti perustulokeskustelun esille, mukana oli vahva vaatimus siitä, että paskaduuneista on voitava kieltäytyä. Tuntuu, että tätä pelätään ihan hirveästi valtavirtavasemmistossa.

Suopanki korostaa, että perustulo ei ole työn tekemistä vastaan, vaan palkkatyön instituutiota vastaan.

– Palkkatyöhön kytkeytynyt toimeentulo on keskeinen ihmisten kontrollimekanismi.

Mitä taas ammattiliittoihin:

– Jotta kaikki pääsisivät nauttimaan ansiosidonnaisesta, pitäisi ensin saavuttaa täystyöllisyys. Oletus täystyöllisyydestä ei kuitenkaan ole realistinen, koska Eurooppaan on talouskriisin seurauksena jäämässä pysyvästi korkea rakenteellinen työttömyys. Kahdeksan tunnin vakiduuneja ei enää ole kaikille.

– Sosiaaliturvan laahatessa todellisuuden perässä jonkinlaisen perustulon toteutuminen on vain ajan kysymys.

– Kun hitaasti kääntyvä ay-liike vielä miettii, ollako perustulon puolesta vai sitä vastaan, kamppailua käydään jo siitä, millä ehdoilla muutos tapahtuu

Estetiikkaa ja politiikkaa kirjamuodossa

Kirjoitin avausartikkelin tällaiseen teokseen. Ilmestyy syyskuun ensimmäisenä. Kustantajan esittely:

Voimmeko enää elää näin? Onko muuta vaihtoehtoa kuin elää näin?

Aikakauttamme luonnehtivat oudot paradoksit. Ympäristöön ja talouteen liittyvät kehityskulut näyttävät vievän meitä kohti maailmanlaajuista katastrofia, mutta samanaikaisesti vaikuttaa mahdottomalta muuttaa talousjärjestelmää tai suhdettamme luontoon. Unelmoimme vauraudesta ja vapaudesta, mutta arkeamme hallitsevat stressaava työ ja kuluttamisen pakko.

Jotta voisi elää ja toimia toisin, on nähtävä toisin. Väen tunto etsii aistimelliseen, henkilökohtaiseen, ruumiilliseen ja kokemukselliseen sisältyviä kumouksellisia potentiaaleja. Se tutkii esteettisen ja poliittisen yhteyksiä, hakee tuoreita ja unohtuneita näkökulmia, joiden kautta todellisuus voisi hahmottua toisella tavalla. On löydettävä murtuma, josta näkyy uusi tulevaisuus.