Onko kapitalismia enää olemassa?

Voiko maailmanjärjestelmää enää kutsua kapitalismiksi? Moni asia on muuttunut klassisten kapitalismianalyysien jälkeen. Ensinnäkin nykytaloudessa ei enää investoida niinkään tuotantoon, vaan yhä enemmän vain jo tuotettujen asioiden kiinniottamiseen ja järjestämiseen. Kyseessä on jälleen yksi paluu kapitalismin juurille, siihen, mitä Marx kutsuu Pääomassa formaalisubsumptioksi: töitä tehdään itsenäisesti (eikä esimerkiksi tehtaassa työnjohdon valvovan silmän alla), mutta joku muu hyötyy siitä enemmän kuin itse työntekijä. Kapitalisti ei enää kontrolloi tuotantoprosessia, vaan nappaa lopputuloksen, joka on tuotettu enemmän tai vähemmän itsenäisesti. Voittoa tehdään yhä enemmän vaatimalla vuokraa ja lisenssimaksuja ja entistä vähemmän sijoittamalla tuotantoon, myymällä tuotettu tuote ja sijoittamalla voitto lisätuotantoon. Tämä muutos kyseenalaistaa pääoman klassisen kaavan raha – tavara – lisääntynyt raha.

Toiseksi on ehdotettu, että ei ole enää erillistä tuotantoprosessia, jonka päälle asetettaisiin kaappausmekanismi. Lisäarvon tuottamisen ja kaappaamisen välillä ei siis enää olisi eroa. Ei ole ensin työtä, jota sitten riistetään. Lisäksi kukaan ei edes tiedä, miten mitata työn tuottamaa arvoa. Ainoa tapa asettaa työ homogeeniseen arvon mittaan on käyttää finanssimarkkinoita ja pörssilogiikkaa. Ja niitähän käytetään. Siksi finanssimarkkinat eivät ole pelkkä aitoa tuotantoa loisiva kaappauskoneisto, vaan tapa järjestää koko tuotantoa, koska yritykset yrittävät optimoida osakkeidensa hetkellistä arvoa.

Kolmas usein väitetty kapitalismin muutos koskee Marxille niin tärkeän ”yhteiskunnallisesti välttämättömän työajan” muuttumista merkityksettömäksi. Miksi esimerkiksi iPhone on niin paljon arvokkaampi kuin kiinalaiset Android-puhelimet? Yksi selitys on tutkia tehtaan ulkopuolisia tekijöitä. Kustannuspuolella ja välttämättömällä yhteiskunnallisella työajalla ei ole enää niin paljon väliä kuin immateriaalisilla seikoilla eli juuri metropoleja kiertävillä elämänmuodoilla, joiden tyyliin iPhonen estetiikka ja tunnemaailma vetoavat. Näin arvoa ei tuottaisi enää työaika, vaan suurkaupunkien epämääräiset osin aineettomat verkostot.

No, onko kapitalismi ohitettu? Ja ovatko talouden siirtymät näin suoria?

Ensiksi: pääoman kaava R-T-R’ ei ole kadonnut. Nykyään puhutaan entistä enemmän elämään sijoittamisesta, inhimillisestä pääomasta, työvoiman kouluttamisesta ja subjektiivisuuksien tuotannosta. Yritykset eivät ole pelkkiä kaappareita, vaan järjestävät tuotantoa sijoittamalla inhimillisiin tekijöihin ja niitä moduloiviin ympäristöihin. Tuotantoon siis sijoitetaan edelleen, vaikka tuotanto ei suurilta osin enää sijaitsekaan tehtaan sisällä. Metropolissa pääoman kaava on ennakoimattomampi kuin tehtaassa. Se toimii silti kapitalismin mustana sydämenä, pääoman arvonlisäyksen loputtomana muodollisena moottorina.

Toiseksi, mitä tulee työn arvon mittaamisen (ja työn ja lisäarvon suhteen) ongelmaan, niin ei varmasti ole koskaan ollut oikeaa tapaa mitata työn tuottavuutta. Mittari on aina ulkoa päin mielivaltaisesti asetettu kiinniotto- ja kontrollimekanismi. Megafonissa tämä muotoiltiin hyvin muutama vuosi sitten: ”Kapitalistiset mittausjärjestelmät eivät koskaan vastaa tuottavaa toimintaa ja työprosesseja ’objektiivisesti’, vaan ne nimenomaan objektivoivat niitä.” Arvoa muodostetaan aina keinotekoisten mittareiden välityksellä, oli kyse fordismin tehdastuotannosta tai pörssistä. Väite siitä, ettei lisäarvon kaappaamisen ja itse tuotannon välillä ole eroa, kuulostaa myös hämärältä, sillä eikö samassa uuden työn keskustelussa toisteta kyllästymiseen asti, että tuotanto on nykyään yhä itsenäisempää ja lisäarvon kaappaaminen tapahtuu vasta jälkikäteen esimerkiksi vuokran tai lisenssimaksujen muodossa (ks. ensimmäinen väite yllä).

Kolmas väite kapitalismin muutoksesta on näistä teeseistä mielenkiintoisin. Mistä tosiaankin johtuu iPhonen Androideja suurempi arvo silloin, kun molemmat puhelintyypit ovat komponenteiltaan ja työajaltaan suurin piirtein yhtä halpoja valmistaa? Yleisin vastaus kuuluu, että tässä tapauksessa immateriaalinen (brändit, sosiaaliset suhteet, metropolin elämänmuodot ja tyylit) on korvannut materiaalisen (resurssit ja ajan, joka vaaditaan tuotteen tuottamiseen) arvonmuodostajana. Tässäkin voi änkyrä-marxilainen väittää vastaan: jos laskemme iPhonen tuotantokustannuksiin mukaan Applen design- ja markkinointikulut, jotka ovat suuremmat kuin Androidien kohdalla, niin puhelimen suurempaa arvoa on helpompi selittää. Avoimeksi jää, onko puhelimen arvossa näidenkin kulujen jälkeen immateriaalinen osuus, jota esimerkiksi Marxin työnarvoteoria ei pysty selittämään.

Kyllä, talouden muutosten jälkeen elämme yhä kapitalismissa.

Siis missä?

Guattari kirjoittaa jossakin suurin piirtein näin: ”Kapitalismi ei ole vain taloudellinen suhdejärjestelmä eikä pääoman kaava, vaan semioottinen kone, joka tunkee kaikkiin ihmissuhteisiin ja levittää sinne kapitalistista logiikkaa.”

Tämä ei ole väärin sanottu. Minusta tällaisessa ajattelussa on kuitenkin ongelmallista sen totaalisuus. Jos kapitalismi on koko ympäristömme ja helvetinkone, joka levittää kaikkialle omaa toimintatapaansa, niin mitä se tarkoittaa? Kapitalismi alkaa kuulostaa Spinozan substanssilta, johon meidät kaikki on upotettu kuin strukturalistiseen koirakouluun. Ajattelu on liukkaalla luiskalla, kohta kapitalismin tilalle voidaan sijoittaa yhtä hyvin itse Oleminen tai jokin muu tyhjänpäiväinen abstraktio.

Kapitalismin totalisoivaksi koneeksi käsittävä ajattelu luiskahtaa ulos analysoimisesta ja uhkaa päätyä abstraktiin tuomitsemiseen tai päinvastoin kaiken hyväksymiseen. Tai voluntaristiseen manifestien messuamiseen.

En usko, että kapitalismilla on enää fyysistä ulkopuolta. Sen sisällä on silti vapauden saarekkeita ja muita toimintatapoja, myös sellaisia, joita kapitalismi ei pysty hyödyntämään arvonlisäykseen. Ihmiset järjestävät arkeaan myös paljolti ei-kapitalistisin tavoin, tai oikeastaan enimmäkseen pikemminkin kommunistisesti kuin kapitalistisesti: suurin osahan maailman väestöstä käyttää aikaansa vertaistukeen ja perheen, suvun ja ystävien kanssa toimimiseen. Sijoittajia ja täyspäiväisiä palkkatyöläisiä on vähemmistö.

En myöskään suostu luopumaan ajatuksesta, että pääoman kaava on kapitalismin moottori. Mikä muu selittää kapitalismin pakon ruokkia itseään ja laajentua jatkuvasti? Tyytyminen siihen, että kapitalismi on kone, joka levittää itseään kaikkialle, on (pessimististä) kuvailua eikä analyysia. Se ei selitä mitään. Eikä kapitalismi muutenkaan selitä mitään, vaan se täytyy itse selittää, kuten Larval Subjects kirjoittaa vihaisessa postauksessaan. R-T-R’ eli pääoman loputon arvonlisäys on kapitalismin idea, ja lopulta kapitalismin usein ylistetty heterogeenisuus, muuntautumiskykyisyys ja vanhoja hierarkioita tuhoava dynaamisuus ovat toissijaisia välineitä pääoman kaavan toteuttamiseen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s