Muistiinpanoja Marxin Grundrissestä

Vuoden 1848 myttyyn menneen vallankumousaallon jälkeen Marx ja Engels pakenivat Lontooseen Preussin, Ranskan ja Belgian viranomaisten jahtaamina. Pariisin työläisten kapina kukistettiin vuonna 1850, ja Kommunistien liitto hajosi 1852. Työväenliike oli tuottanut pettymyksiä ja epäonnistumisia toinen toisensa jälkeen. Vallankumouksen mahdollisuus oli siirtynyt kauemmas tulevaisuuteen. Niinpä Marx päätti keskittää voimansa toistaiseksi taloustieteen opintoihin. Hän alkoi työskennellä British Museumissa aikomuksenaan kirjoittaa mahtava taloustieteellinen teos, ”miekka, joka ilmestyessään olisi aikojen loppuun saakka alamaailman seiväs kapitalistien ja porvarien sydämessä”. Teosta varten Marx teki elokuun 1857 ja maaliskuun 1858 välillä yli 800 sivua muistiinpanoja, jotka sisälsivät muun muassa suunnitelman valtavaa kapitalistista yhteiskuntaa käsittelevää teossarjaa varten (tästä suunnitelmasta toteutui lopulta vain yksi osa, Pääoma). Nämä alustavat muistiinpanot julkaistiin toisen maailmansodan aikana Moskovassa Grundrisse-nimellä. Länsimaihin tekstit kulkeutuivat varsinaisesti vasta 1950-luvulla. Suomeksi ne julkaistiin 1970-luvulla otsikolla Vuosien 1857-1858 taloudelliset käsikirjoitukset.

Tästä saa kirjan englanninkielisen pingviiniedition pdf:nä, tehkää hyvin. Suomenkielinen pdf seuraa perässä joskus. Itse luen Marxia tässä kohtaa mieluiten englanniksi, sillä suomennoksesta tuntuu puuttuvan kieliopillisia täydennyksiä eikä sitä ole toimitettu yhtä hyvin kuin englanninnosta (englanninkielisessä editiossa on mm. termejä, eri käsikirjoituslähteiden eroja ja Marxin käsittelemiä henkilöitä avaavia alaviitteitä). Penguin-editiossa on myös käypä esipuhe käsikirjoituksen kontekstista ja sisällöstä.

Monet marxilaiset pitävät Grundrisseä lähes maagisena kirjoituksena. Sitä on kuvailtu Pääoman esityöksi ja luonnokseksi, yritykseksi ajatella ensimmäistä maailmanlaajuista talouskriisiä (vuoden 1857 paniikki) ja tekstiksi, jossa Marx ikään kuin ennalta käsin ylittää itse itsensä ja koko itseään seuraavan marxismin. Italian autonomien keskeiset käsitteet kehittyivät Grundrisseä lukiessa (ks. Negrin Marx Beyond Marx: Lessons on the Grundrisse). Teoksen johdantoa on luettu Marxin ajattelun metodologisena ja historianfilosofisena kuvauksena, ja myös marxismin arvostelijat ovat ammentaneet siitä (Deleuze ja Guattari ottavat tekstistä vauhtia Anti-Oidipukseensa). Käsikirjoituksen ehkä kuuluisin osa on niin kutsuttu konefragmentti, jossa Marx uumoilee, että tavaroita tuottava työ astuu syrjään rikkauden tuotannosta ja työn tilalle astuu teoria, abstrakti tieto, ”general intellect”. Lyhyttä konefragmenttia luetaan kuin Raamattua: sen tulkintojen vivahde-eroilla nähdään olevan tärkeitä seurauksia, ja poliittisesti sen pohjalta on tehty hyvin erilaisia päätelmiä (ks. Jussi Vähämäki: General intellect, tuon artikkelin laajennettu versio Uuden työn sanakirjassa ja Nicholas Thoburn: Deleuze, Marx, and Politics s. 80 alkaen).

Ne, jotka asettavat Grundrissen etusijalle, perustelevat kiinnostustaan tekstin avoimuudella ja liikkuvuudella Pääoman näennäisesti suljettuun esitysmuotoon verrattuna. Perinteisen näkemyksen mukaan (ks. Penguin-edition esipuhe) Grundrissessä näkyy Marxin tutkimuksen ja ajattelun liike, kun taas Pääomassa näkyy Marxin esityksen liike. Grundrisse on tutkimusta, Pääoma on tutkimusten tulosten esittämistä. Grundrissessä puhutaan metodeista ja suunnitelmista hajanaisesti ja epätäydellisesti, Pääoma aloittaa suoraan tuloksista ja vaikuttaa siksi ikään kuin aprioriselta käsitejärjestelmältä, jossa kategoriat liikkuvat pääoman logiikan mukaan (todellisuudessa Pääoma ei toki ole mikään suljettu tai aukoton looginen järjestelmä, vaan Marx vyöryttää siihen jatkuvasti heterogeenista ainesta). Grundrissen lukeminen on helppo kokea Pääoman lukemista vapaammaksi toiminnaksi. Kun avaa Grundrissen, mistään ei ilmesty muumioitunutta marxilaista perskärpästä, joka selittää miten kirjaa pitäisi lukea ”oikein”, mitä sen käsitteet ”oikeasti” tarkoittavat ja mitä niillä pitäisi tehdä.

Tänä keväänä ja syksynä on tarkoitus lukea Grundrisseä hyvässä seurassa, mahdollisesti Negrin kommentaarien kanssa. Aluksi muutama sana teoksen johdannosta.


Tuotanto, jakaminen, vaihto ja kulutus

Grundrissen johdannossa Marx arvostelee tuotannon, jaon, vaihdon ja kulutuksen ”säännöllistä syllogismia”. Poliittinen taloustiede oli erotellut nämä talouden neljä eri piiriä (joskus jako ja vaihto samaistetaan, jolloin sfäärejä on kolme), ja erottelua seurasi keskustelu siitä, mikä sfääri on ensisijainen ja mihin taloustieteen täytyy keskittyä. Esimerkiksi Ricardo esitti, että taloustieteen tutkimuskohde on jakamisen sfääri. Marxin pointti vaikuttaa tässä kohtaa olevan, että piirien erillisyys on harhaa, sillä tuotanto on välittömästi kuluttamista ja kuluttaminen tuottamista:

  • tuotanto on kuluttamista, sillä tuotettaessa kulutetaan työvoimaa (työläisten elämänvoimaa) ja tuotannon välineitä (työkaluja, koneita jne.) sekä raaka-aineita
  • tuotanto on myös kulutuksen tuotantoa, sillä tuotanto tuottaa 1) kulutuksen materiaalin (itse tuotteen), 2) tavan, jolla tuote kulutetaan (kulutuksen ympäristön), 3) kulutuksen tarpeen tuotteen muodossa (esimerkiksi taideteos on tuote, joka luo taiteelle herkän ja kauneutta ihailevan yleisön – tuottaminen luo tarvetta ja kuluttajaa)
  • kuluttaminen on myös tuotantoa, sillä esimerkiksi kuluttamalla ruokaa ihminen tuottaa (ja uusintaa) oman kehonsa. Vasta kuluttaminen tuottaa subjektin, jota varten tuotetut ovat tuotteita; tuote saa viimeisen silauksensa vasta kulutuksessa ja siitä tulee ”oikea tuote” vasta kun se kulutetaan
  • kulutus on myös tuottamisen tuottamista, sillä se tuottaa tarpeen ja motiivin lisätuotannolle – ei ole kulutusta ilman tarvetta, ja kulutus itse on se, joka uusintaa tarpeen.

Nyt nousee kysymys siitä, mikä Grundrissen johdannossa on Marxin omaa väitettä ja mikä on hänen edeltäjiensä referointia. Esitettyään tuotannon ja kulutuksen toisiinsa liittymisen hän huomauttaa, ettei hegeliläiselle ole mitään yksinkertaisempaa kuin asettaa tuotanto ja kulutus identtisiksi ja että sosialistit ja ekonomistit ovat tehneet samoin.

Hegeliläisen tavoin Marx tuo jaon/jakelun käsitteen välittämään tuotantoa ja kuluttamista. Jakaminen tarkoittaa kolmea asiaa:

  1. tuotannon välineiden jakamista
  2. yhteiskunnan jäsenten jakamista tuotannon eri rooleihin
  3. tuotteiden jakamista.

Joku Hegelin logiikkaa päntännyt osaisi varmaan selittää, kuinka suoraan Marx käyttää Hegeliä Grundrissen johdannossa. Esityksen liike kun vaikuttaa seuraavan käsitteiden logiikkaa: tuotanto (vrt. Hegelin oleminen) –> kulutus (vrt. ei-oleminen) –> jako/vaihto välittäjänä –> nämä kaikki yhden totaliteetin erilaisina ja ei-identtisinä mutta toisiinsa vaikuttavina momentteina (vrt. tuleminen).

Marx vaikuttaa päätyvän toistaiseksi siihen, että tuotanto, jakaminen, vaihto ja kulutus eivät ole identtisiä vaan ne muodostavat totaliteetin jäsenjoukon, jota tuotanto kuitenkin hallitsee (johdannon 2. luvun loppu, Penguin-editio s. 99). Kaikki alkaa tuotannosta ja prosessi aina palaa tuotantoon. Ilman tuotantoa ei voi olla jakamista, vaihtamista eikä kuluttamista, ja nämäkin täytyy tuottaa siinä missä itse jaettava, vaihdettava ja kulutettava tuote.

Grundrissen tätä kohtaa voi verrata myös Anti-Oidipuksen alkuun:

Tämä ihmisen ja luonnon, teollisuuden ja luonnon, yhteiskunnan ja luonnon tunnusomainen suhde ehdollistaa jopa yhteiskunnan erottamaan verrattain omalakiset piirit, joiden nimet ovat ”tuotanto”, ”jakelu” ja ”kulutus”. Kun tätä erottelujen tasoa tarkastellaan kehittyneen muodollisen rakenteensa kautta, se ei ainoastaan edellytä pääomaa ja työnjakoa (kuten Marx on osoittanut), vaan myös väärää tietoisuutta, joka kapitalistisella olemisella välttämättä on itsestään ja kokonaisprosessin jähmettyneistä osista.

Tosiasiassa nimittäin – tuossa häikäisevässä ja mustassa totuudessa, joka houreessa lepää – ei ole olemassa verrattain riippumattomia sfäärejä t ai virtapiirejä: tuotanto on välittömästi kulutusta ja rekisteröimistä, rekisteröiminen ja kulutus määräävät tuotantoa suoraan, mutta ne määräävät sitä itse tuotannon ytimessä. Itse asiassa kaikki on tuotantoa: tuotantojen, aktioiden ja passioiden tuotantoarekisteröimisten, jakeluiden ja suuntimien tuotantoa; kulutusten, hekuman, ahdistuksen ja kivun tuotantoja. Kaikki on tuotantoa siinä määrin, että rekisteröimiset kulutetaan ja tuhotaan välittömästi, ja kulutus tuotetaan heti uudelleen.

(2010, 17-18)

Deleuze ja Guattari rinnastavat Marxin esittelemät yhteiskunnan tasot väärään tietoisuuteen, koska todellisuudessa kaikki on tuotantoa. Tuotannon sisällä he kuitenkin pitävät kiinni tuotannon, jakamisen ja kuluttamisen kolmijaosta ja itse asiassa perustavat koko teoksensa rakenteen siihen. Anti-Oidipus on tutkimus yhteiskunnallisten tiedostamattomien synteesien käytöstä. Synteesejä on kolme ja ne seuraavat suoraan kolmijaosta:

  1. tuottavan synteesin eli tuotannon tuotannon muoto on kytkevä: ja + ja + ja sitten …
  2. jakavan synteesin eli jakelun tuotannon muoto on disjunktiivinen: tai… tai…
  3. kuluttavan synteesin eli kulutuksen tuotannon muoto on konjunktiivinen: se on siis…

Toisin sanoen:

  1. kytkentäsynteesi eli tuottavat kytkennät – KONNEKTIIVIT – LIBIDO/ENERGIA
  2. disjunktiivinen synteesi eli jakautumat suhteessa tuottamattomaan elementtiin, joka näyttäytyy tuotannon luonnollisena tai jumalallisena edellytyksenä – DISJUNKTIOT – NUMEN/JUMALA
  3. konjunktiivinen synteesi eli ylijäämäenergian kuluttaminen ja subjektin syntyminen – KONJUNKTIOT – VOLUPTAS/NAUTINTO

Näistä täytyy kirjoittaa postaus myöhemmin.

Back to Marx.


Yhteiskunnan tasot

Jos oletetaan kolme piiriä, tuotanto, jako ja kulutus, niin ne voidaan ristiintaulukoida seuraavasti, kuten Larval Subjectseissa esitetään:

  1. tuotannon tuotanto
  2. jakamisen tuotanto
  3. kulutuksen tuotanto
  4. tuotannon jakaminen
  5. jakamisen jakaminen
  6. kulutuksen jakaminen
  7. tuotannon kulutus
  8. jakamisen kulutus
  9. kulutuksen kulutus.

Näin saadaan yhdeksän näkökulmaa yhteiskunnan analysoimiseen poliittisen talouden käsitteillä. Pitäisi siis tutkia, miten tuottamista, jakamista ja kulutusta tuotetaan, miten tuotantoa, jakamista ja kulutusta jaetaan ja miten tuotantoa, jakamista ja kulutusta kulutetaan.

David Harvey esittää toisenlaisen taulukon, joka esittää yhteiskunnan tasot universaalista ainutlaatuiseen. Harveyn motiivi kehottaa lukemaan Grundrissen johdantoa on siinä, että johdannossa esitetään Marxin metodit ja säännöt ja käytetyt abstraktion tasot. Johdannon lukeminen auttaa ymmärtämään myös Pääomaa, kuten Harvey muistuttaa tässä Pääoman toista osaa käsittelevässä luennossaan:



Harvey taulukoi luennon loppupuolella tuotannon, jakelun, vaihdon ja kulutuksen jotakuinkin seuraavasti ja lisää listaan vielä luontosuhteen:

  1. universaali aspekti: yhteiskunnan aineenvaihdunnallinen suhde luonnon kanssa
  2. yleinen aspekti: tuotanto, jonka muodostavat työvoima, raha ja maa
  3. partikulaarinen aspekti: jakelu ja vaihto, jotka muodostuvat useista tekijöistä: palkka-asteesta, voitoista, koroista ja vuokrista, kysynnästä ja tarjonnasta, kilpailun pakottavista laeista
  4. singulaarinen aspekti: kulutus kahdessa merkityksessään: tuhoavassa kulutuksessa (tuotteen hävittävä käyttö) ja tuottavassa kulutuksessa (työvoima kuluttaa tuotteita tuottaakseen lisäarvoa).

Yhteiskunnan luontosuhde on universaali, koska jokaisen yhteiskunnan on otettava raaka-aineita luonnosta ja kaikki työ on luonnon haltuunottamista (luonnon käsitteen voi tulkita niin laajasti kuin haluaa). Tuotanto taas on yleinen taso, koska sitä hallitsevat tietyt liikelait ja tendenssit. Jakelu ja vaihto ovat partikulaarisia, koska ne ovat sattumanvaraisia ja riippuvat aina olosuhteista (mikä on kysyntä ja tarjonta, miten korkealla korkotaso on, mikä on kilpailutilanne jne.). Kulutus on singulaarista eli ainutlaatuista, koska sitä ei voi ennustaa eikä kokonaan representoida. Ensimmäisessä merkityksessään (tuotteiden hävittävä kuluttaminen: syömällä donitsin tuhoan sen) kuluttaminen on arvaamatonta ja ainutlaatuista, koska mikään määrä markkinatutkijoita ei kykene ennustamaan täsmälleen, mikä tuote nousee suosituksi: kuluttajien halut voivat yllättää. Toisessa merkityksessään (tuotteiden kuluttaminen lisäarvon tuottamiseksi: työläinen ravitsee itseään, kuluttaa koneita ja muuntaa raaka-aineita tuotteeksi) kuluttaminen on arvaamatonta ja ainutlaatuista, koska työvoima – joka on tuottavan kulutuksen toinen nimi – saattaa purkautua milloin tahansa lakkona, mellakkana, kapinana, vallankumouksena, se on epävakaata ja kontrolloimatonta.

Ensimmäinen piiri eli luontosuhde on ikuinen luonnonvälttämättömyys, muut ovat historiallisia konstruktioita, joskin ne pystyvät muokkaamaan ensimmäistä piiriä (ja toisin päin).

Yhteiskunnan totaliteetti tarkoittaa kaikkia näitä sfäärejä yhdessä. Pääomassa Marx on kiinnostunut tuotannon liikkeen laeista (piiri kaksi: yleisyys), minkä takia hänen on sulkeistettava muut piirit. Nämä alkavat kuitenkin väkisin tunkeutua mukaan esitykseen Pääoman toisessa osassa, vaikka Marx yrittää pitää niitä ulkona kaikin voimin.

Harvey muistuttaa, että Pääoma tarjoaa lopulta abstraktin kokonaisymmärryksen kapitalistisesta yhteiskunnasta, johon ei ole sorvattu mukaan esimerkiksi tietyn vuoden talouskriisejä. Tämä on hänen mukaansa syy siihen, että luemme Marxia yhä.

Marxin tarkka soveltaminen aikaan ja paikkaa on meidän tehtävämme. Meidän täytyy käyttää tuotannon yleisiä lakeja yhdessä kaiken satunnaisen ja singulaarisen kanssa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s