Fenomenologian kavaluudesta

Jos psykoanalyysia kritisoi, psykoanalyytikko tutkii vastauksessaan, miten kriitikon puheesta ilmenee tiedostamattomia ja torjuttuja haluja. Ehkäpä kriitikko on pohjimmiltaan lacanilaisempi kuin Lacan itse, mutta ei vain tiedosta sitä! Jos Hegeliä kritisoi, hegeliläinen keskittyy vastauksessaan osoittamaan, miten Hegel-kritiikki on itse asiassa kaikkein hegeliläisintä ajattelua, koska se säilyttää Hegelin ajattelun hengen. Samoin jos fenomenologiaa kritisoi, fenomenologi pyrkii osoittamaan, miten kriitikko lähestyy fenomenologiaa siten, että itse fenomenologian kritisoimisen tapahtuma on luonteeltaan fenomenologinen reduktio, joka pohjimmiltaan osoittaa, miten hedelmällinen suuntaus fenomenologia on (vrt. fenomenologi Juha Himangan vastaus kriitikolleen, Niin & näin 4/2011, s. 6 – 8).

Nämä ovat esimerkkejä ajattelun suuntauksista, joihin kuuluu kriitikoiden aseet tyhjäksi tekevä ansoitus. Osa suuntausten menestyksestä johtuu varmasti juuri tästä pyrkimyksestä sisällyttää kritiikki automaattisesti osaksi ajattelun liikettä.

Fenomenologia eroaa standardimallin mukaisesta psykoanalyysista ja hegeliläisyydestä siten, että siihen ei kuulu sisällöllisiä väitteitä maailman luonteesta. Fenomenologit eivät pyri rakentamaan selittävää järjestelmää eikä heillä ole suorasukaista metodia; fenomenologinen reduktio on enemmän tapahtuma ja yllätys kuin metodi. Psykoanalyyseilla on kaavoja ja topologioita, ja hegeliläisyyden minimivaatimuksiin kuuluu dialektisen negatiivisuuden osoittelu, kun taas fenomenologeilla ei ole aivan näin selkeitä peruskikkoja. Fenomenologia on epämääräisempää. Sitä liikuttaa kokemuksen ihmeellisyyden fiilistely ja merkitysten mutustelu.

Himanka kirjoittaa Niin & näinin vastineessaan siitä, miten tiede unohtaa omat ennakkoehtonsa. Fenomenologia tulee hätiin tarjoamalla tieteen ennakkoehtojen eli ilmenevän elämismaailman merkitysten tarkastelua.

Husserlin näkemyksessä tiede sortuu usein naiiviuteen, kun se sivuuttaa omat ensimmäiset lähtökohtansa. Vaikkapa aritmetiikka kehittyy eteenpäin, vaikka on epäselvää, mitä luku oikeastaan tarkoittaa, eivätkä tieteen tekijät usein edes tunnista tätä epäselvyyttä. (–) On huolestuttavaa, että jopa Nobel-tasoiset tutkijat voivat toimia vastuullisissa asemissa tietämättä, mitä ollaan tekemässä.

Tämä ajatussiirto on lähinnä sellaista fenomenologista perusliikettä, jota voisi verrata hegeliläiseen kääntökikkailuun tai psykoanalyyttiseen tulkintaan. Siirto muodostuu siitä, että fenomenologi kiinnittää huomiota kahteen seikkaan. Ensiksi tieteen pitäisi aloittaa ilman ennakkoehtoja ja olla kriittistä, mutta se sortuukin hölmöön epäkriittisyyteen, koska se ei huomioi tiedettä tekevää subjektia ympäristöineen. Luonnontieteilijä ei huomioi subjektiivisuutta, laboratoriota tai tiedettä mahdollistavaa teknis-rationaalista ajattelukehystä, jotka ovat kaikki tieteen tekemisen edellytyksiä. Toiseksi ennakkoehtojen ajattelemattomuus tarkoittaa, ettei alkeellistenkaan käsitteiden ja metodien merkitystä tiedetä. Matemaatikko ei tajua, mikä luku oikeastaan on, eikä fyysikko ymmärrä, mitä mittaaminen todella tarkoittaa.

En tiedä, voiko näitä huomioita vastaan varsinaisesti argumentoida. Fenomenologiahan on kuuluisa siitä, että se nimenomaan ei argumentoi, vaan kuvailee kokemusta ja kiinnittää huomiota siihen, miten vähän ilmenemisen kokemukseen tavallisesti kiinnitetään huomiota ja miten vähän sille annetaan arvoa. En siis esitä vasta-argumentteja. Esitän kuitenkin muutaman vastahuomion.

Mitä tulee jälkimmäiseen huomioon (”tiede ei ajattele eikä ymmärrä omien perusasioidensa merkityksiä”), niin asian totuudellisuudesta ei kannata lähteä kiistelemään. Sen sijaan voi kysyä erittäin viattomasti: Mihin merkityksiä niin kovasti kaivataan? Miksi niitä pitäisi tieten tahtoen mutustella ja ihmetellä? Ajattelun alaan kuuluu paljon mahdollisia kohteita: prosessit, määritelmät, argumentit, suhteet, objektit ja niin edelleen. Asioiden merkitys on yksi mahdollinen ajattelun kohde. Miksi juuri se pitäisi valita filosofian ytimeksi? Matematiikka voi muuttua ja laajentua ilman että tiedämme, ”mitä luku todella tarkoittaa”. Miksi meidän pitäisi tietää se?

Ensimmäiseen huomioon (”tiede ei ota huomioon ennakkoehtojaan”) tekee aina mieli huomauttaa, että ”ite oot!” Jos jokin ajattelun tapa ei ota huomioon omia ennakkoehtojaan, niin se on juuri fenomenologia. Fenomenologisen eleen kavaluus on siinä, että se ottaa lähtökohdakseen sen, mikä on lopputulos. Fenomenologian tutkima havaitseva subjekti ei ole tieteen ehto, vaan tieteen tutkimat prosessit ovat subjektin ehtoja. Subjekti ei ole ennakkoehto vaan seuraus. Subjekti on leikkaus yhteiskunnallisten, biologisten, kemiallisten, informationaalisten jne. voimien virtauksista. Jotta fenomenologi voisi äimistellä luvun merkitystä tai olemisen raskautta, tarvitaan monta miljardia vuotta epäinhimillisten voimien toimintaa. Yksilö on näiden voimien kapseloitunut muoto, kuten Eetu Viren & Jussi Vähämäki kirjoittavat oikeistoa käsittelevässä artikkelissaan (Niin & näin 4/2011, s. 86):

Todellisuudessa yksilö on kuitenkin yhteiskunnallisesti tuotettu, yksilö muodostuu abstrakteista tai esiyksilöllisistä yhteiskunnallisista voimista ja on näiden voimien sulkeutumisen tapa. [– Yksilö] supistaa tai surkastaa voimia. Se sitoo elämän voimat subjektin ja tämän rajojen puolustamiseen, niiden pitämiseen puhtaana ”toisilta” sen sijaan että toisten kanssa voitaisiin muodostaa laajempia, entistä voimakkaampia subjektiivisuuksia.

Fenomenologian humanistiseen yksilösubjektiin kiinnittyvä viitekehys selittää, miksei fenomenologian suunnasta ole juuri tullut valtaa haastavaa yhteiskunnallista ajattelua sitten 1950-luvun ja miksi fenomenologit eivät kiinnity yhteiskunnallisiin liikkeisiin. Fenomenologia korostaa nöyrtymistä, kuuntelua, fiilistelyä ja subjektiivisuutta. Se on eräänlainen filosofis-esteettisen kurinpidon muoto.

Huomio siitä, että havaintokyky jäsentää inhimillistä kokemusta maailmasta, on vaivihkaa muuttunut vaatimukseksi siitä, että ihmisen kokemusten tulee olla inhimillisiä kokemuksia. Havaintokyvyn muodot ovat kuitenkin vain barrikadeja vierasta kokemusta vastaan, ja ihmissubjekti, kehollinenkin, on pelkkä kokemuksen kurissapitoväline.
(Tapani Kilpeläinen, ”Epäinhimillisyyden rajoilla”, Niin & näin 4/2011, s. 120)

Advertisements

8 thoughts on “Fenomenologian kavaluudesta

  1. Himanka on suomalaisista fenomenologeiksi itseään kutsuvista henkilöistä epäselvimmästä päästä… samoin omat ”syytöksesi” fenomenologiaa kohtaan jäävät sangen epäselviksi.

    Lause ”Fenomenologia korostaa nöyrtymistä, kuuntelua, fiilistelyä ja subjektiivisuutta.” Ei tarkoita mitään, enkä ole yhdestäkään Husserlin omasta kirjoituksesta löytänyt tällaista vaatimusta.

    Matti Juntunen kirjoittaa Juntusen ja Lauri Mehtosen yhteiskirjan ”Ihmistieteiden filosofiset perusteet” viimeisillä sivuilla tavalla, joka sopii husserlilaisen fenomenologian credoksi:

    ”Krisis-teoksessaan Husserl vaatii ’järjen heroismia’ naturalismin ja positivismin yli kasvavaa rationalismia, joka yksin voisi pelastaa eurooppalaisen sivistyksen barbarialta […] Meidän aikanamme esiintyy vahvoja pyrkimyksiä alistaa tieteelliset yhteisöt ’yhteiskunnan’ määrittelemien ’tarpeiden’ instrumenteiksi. Filosofisesti se tarkoittaisi teknisen rationaalisuuden asettamista uudelleen sille jalustalle, josta filosofinen kritiikki sen jo näytti suistaneen.

    Filosofialta ja kaikelta tieteeltä voidaan edellyttää, että sillä on käytännöllistä merkitystä. Mutta tätä käytännöllisyyttä ei saa kaventaa ulkoisten päämäärien kritiikittömään totetuttamiseen. Ihmistieteiden asemasta on lupa ajatella saksalaisen idealismin hengessä, että _niiden tehtävänä on sivistyksen luominen, ylläpitäminen ja uudistaminen. Sivistyksen tärkein tehtävä on kritiikki._”

    Sekä ihmisen elämä, että kulttuuri ylipäänsä on ”itse-määritystä”, siis päämäärien asettamista itse-itselleen. Husserlin Krisis-teoksen ilmestymisen aikaan, sekä nykyään jo hypertrofiseksi kasvaneissa määrin tällaisen ”itse-määrityksen” airueina esiintyvät toisaalta naiivisti luonnonlainkaltaisiksi välttämättömyyksiksi ymmärrettyihin ”taloudellisiin” seikkoihin vetoava ajattelu, sekä naiivi skientismi & skientistinen analyyttinen filosofia.

    Husserlin kannalta tämä merkitsee vaarallista inhimillisen rationaalisuuden alueen rajoittamista suhteessa sen omiin mahdollisuuksiin.

    Tällaisen rationaalisuuden alueen rajoittamisen kritiikin ensimmäisenä ja yhä pätevänä askeleena toimii nykyhetken ajattelun skientistisen perusvireen asettaminen syrjään: konkreettisilla tietoisuuden rakennetta koskevilla analyyseillä on merkityksensä suhteessa tähän projektiin – osoitetaan, että skientisesti ymmärretty tiede ei kykene toimimaan suunnannäyttäjänä inhimilliselle kulttuurille.

    Samoin vetoaminen ”elämismaailmaan” ei merkitse naiivia paluuta esim. ”esi-refleksiivisiin” tai ”käytännöllisiin” ihmisen esi-tieteellisessä maailmasuhteessa vaikuttaviin merkityksiin, kuten joskus näkee väitettävän.

    Sen sijaan, Hans-Helmut Ganderin mukaan:

    ”[…] der von Husserl geforderte universale Glaube an die Vernunft hat sein Fundament darin, dass die Kultur als höhere Stufe der Lebenswelt darum weiss, dass ihr eigenes Telos nichts anderes als eben die Vernunft selbst ist, die sich im konkreten Vollzug als universaler Vernunftglaube etabliert und damit selbst in die Verantwortung für die Welt nimmt.”

    Konkreettisesti: elämismaailmassa piilevinä vaikuttavat ja sitä säätelevät intressit on tehtävä läpinäkyviksi ja näin mahdollistettava niiden kritiikki & uudistaminen ja siten ihmisen vastuunotto omasta maailmastaan. Tällainen pyrkimys on varmasti ”humanistinen” – uskoohan ja luottaahan se viime kädessä ihmiseen rationaalisena olentona ja ihmisen kykyyn muotouttaa ja hahmottaa kulttuuria. Tosin myös marxilaisessa filosofiassa voi taustalla nähdä tällaisen ”bildung durch wissenschaft” -ideaalin.

    Mikäli tällainen ”usko” halutaan osoittaa vanhentuneeksi on tällaisen ”uskon” kritisoijien samalla kannettava seuraukset ja pyrittävä osoittamaan mitä heillä on annettevanaan ”vanhentuneiden” termien ”sivistys”, kulttuurin uudistaminen ja ”kritiikki” tilalle.

    Fenomenologia, toisin kuin väität, tuo sangen selvästi esiin omat ennakkoehtonsa: ne on lyhyesti esitelty yllä ja sekä ”Kartesiolaiset mietiskelyt” & ”Krisis” alkavat näiden ennakkoehtojen tuomisella esiin.

    Samoin tieteellisen / skientistisen / teknisen rationaalisuuden kritiikin _mahdollistaminen_ on mitä ajankohtaisin päämäärä myös nykyiselle filosofialle.

  2. Edellinen merkintä oli ehkä pikaistuksissa kirjoitettu. Minusta mukavaa kuitenkin olisi, mikäli kritiikiksi esitetty myös koskisi kritiikin kohteeksi nimettyä.

    Husserlilaisen fenomenologian näkökulmasta voitaisiin hyvin väittää, että juuri fenomenologia on ajattelua, joka

    ”Tämän sijaan pitäisi kehittää ajattelua, joka kykenee arvostelemaan sekä ideologista dogmatismia että skeptistä fanatismia”

    Saattaa hyvinkin olla, että fenomenologia perustuu ”vanhentuneelle” ajatukselle filosofiasta ”rationaliteetin vartijana”. Miellyttävää olisi, että kritiikki kuitenkin silloin kohdistuisi _tähän_ ko. ajattelun ydinkohtaan.

  3. JV: Kiitos sitaateista. En kuitenkaan viitannut sanallakaan Husserliin. Kirjoitin fenomenologiasta. Husserl on nykyään pieni osa tätä valtavaa humanistista teollisuuskompleksia, joka ihmiskeskeisine lähtökohtineen hallitsee yhä mannermaisen filosofian mielikuvitusta. Ja kyllä, tuohon kompleksiin varmasti liittyy naurettava käsitys filosofiasta ”rationaliteetin vartijana”, mutta itse ajattelen tuon käsityksen kritiikin kuuluvan 1960- ja 70-luvuille, eli jos kohtaan jonkun joka vielä uskoo siihen, katson että voin käyttää aikani paremminkin kuin vääntämällä hänen kanssaan, koska en usko, että voimme kohdata millään hedelmällisellä tavalla.

    Husserlia itseään ei käy palauttaminen tähän kompleksiin, kyllä hänestä on minusta paljon muuhunkin, kuten vaikkapa Deleuze on osoittanut väitöskirjassan. Fenomenologiaa voi arvostella, vaikka pitäisi sen perustajaa tärkeänä ajattelijana. Samoin marxismia voi arvostella, vaikka pitäisi Marxia tärkeänä ajattelijana.

    Olisi tietysti paikallaan tarkentaa, mitä kaikkea tämä fenomenologinen teollisuuskompleksi kattaa. Latteimmillaan se on filosofian opiskelijoiden hämmentämä vesikeitto Heideggeria, Sartrea, Merleau-Pontya ja Levinasia (tällaisena olen itse fenomenologiasta eniten kärsinyt). Kyllä Husserlinkin siihen voi liittää, kuten Himanka tekee Se ei sittenkään pyöri -kirjassaan. Minusta kirja on mainio ja se on itse asiassa yksi tärkeimmistä syistä, joiden takia aikoinaan menin opiskelemaan filosofiaa. Mutta filosofisesti ja erityisesti politiikan teorian kannalta teoksen lähtökohdat ovat minusta huonot, kuten fenomenologiassa yleensä. Koska ajattelen olevani jonkinlainen ontologinen realisti ja minusta teoreettisen filosofian tärkein tehtävä on pyrkiä ylittämään ihmissubjektiivisuus ja inhimillinen elämismaailma toissijaisine merkityskimppuineen, en usko, että yksikään fenomenologi pystyy selittämään/siloittelemaan fenomenologiaa minulle sopivaksi. (No, joitain lupaavia yrityksiä on, kuten tämä kirja: http://www.bogost.com/blog/alien_phenomenology_or_what_it.shtml.)

    ”Samoin tieteellisen / skientistisen / teknisen rationaalisuuden kritiikin _mahdollistaminen_ on mitä ajankohtaisin päämäärä myös nykyiselle filosofialle.”

    Tämä on myös lause, joka ei tarkoita yhtään mitään. Ei ole mitään yhtä ”tieteellistä rationaalisuutta”, koko ajatus on täysin abstrakti. Juuri tällainen heideggerilainen teknologianvastainen paatos merkitsee minulle sitä latteaa ja reaktiivista fenomenologista kompleksia, mihin yllä viittasin.

  4. Lyhyesti vielä fenomenologian ja oman kiinnostukseni välisestä erosta: kirjoitat ja siteeraat fenomenologiasta käyttäen ilmaisuja kuten ”pelastaa eurooppalaisen sivistyksen barbarialta”, ”tehtävänä on sivistyksen luominen, ylläpitäminen ja uudistaminen”, ”suunnannäyttäminen inhimilliselle kulttuurille”, ”rationaliteetin vartijana”. En oikein tiedä, mitä sanoa ajattelulle, joka pystyy käyttämään näin mahtipontisia termejä ja ottamaan itsensä vakavasti.

    Minua ei ainakaan kiinnosta ”eurooppalaisen sivistyksen” (minkä?) pelastaminen ”barbarialta”, pikemminkin tärkeää olisi vielä elävän barbarian pelastaminen eurooppalaisen sivistyksen sairailta raunioilta. Sivistys puolestaan on aina ollut porvarien käyttämä termi, jolla on viitattu yksilön muokkaamiseen valtiojärjestyksen osaksi ja hallinnan sisäistämiseen (työväen sivistysliike oli jonkinlainen poikkeus tähän).

    Jos fenomenologeilla on yhä tällaisia harhaluuloja ajattelunsa historiallisesta tehtävästä, niin tervetuloa analyyttinen filosofia ja good riddance.

    Samaa sanoisin kaikille frankfurtilaisille ja habermasilaisille, jotka vielä märehtivät kuviteltua valistuksen dialektiikkaa, kadotettua julkista sfääriä ja elämismaailman kolonisaatiota.

  5. Ok. Mä häpeän palopuhettani jo nyt.

    Eräs kommentti kuitenkin:

    ”Sivistys puolestaan on aina ollut porvarien käyttämä termi, jolla on viitattu yksilön muokkaamiseen valtiojärjestyksen osaksi ja hallinnan sisäistämiseen ”

    Kuulostaa sangen sanoisinko 1960 & 1970 -lukulaiselta…

    Termien ”porvari” tai ”vasemmisto” menettäessä merkitystään tai ainakin näiden käsitysten merkityssisällön _uudistamisen_ tehtävän ollessa melko relevantti, eikö samalla tulisi mahdolliseksi pelastaa jotakin vanhentuneeksi katsotun sivistys-käsitteen sisällöstä?

  6. Palopuheet puhdistavat ilmaa.

    Vasemmisto ei tosiaankaan tarkoita enää mitään ja hiiteen se. ”Porvaria” itse käytän käsitteenä tämän artikkelin ehdottomassa määritelmässä: ”Porvari on säädyllinen kaunosielu, joka sanoo aina edustavansa tervettä järkeä ja yleistä etua.”

    Sivistyksen käsitteen uudistamisesta ks. http://vallankumous.blogsome.com/2010/02/20/tyovaen-sivistys-mk-ii/

    Oma veikkaukseni siihen, miksi ”sivistys” kiihottaa monia akateemikkoja, on että sillä viitataan häveliäästi lukemisen, ajattelun ja keskustelun tuottamaan nautintoon. Ehkä muuhunkun, mutta käsite pitäisi purkaa abstraktista ja ylevästä asustaan näihin osatekijöihin.

  7. Päivitysilmoitus: Olen ennakoinut kaiken, kaikki on vain alaviitteitä minuun | Teoriapiikki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s