Artikkeli, joka jäi kirjoittamatta

Luonnostelin kesällä poliittisen ajattelun ihmiskeskeisyyttä kyseenalaistavaa artikkelia, mutta en koskaan saanut suunnitelmaa valmiiksi ja lähetettyä. Ainoa, jolta kysyin ideasta, piti ehdotusta tolkuttomana. Liitän luonnostelman tähän siltä varalta, että se osoittautuu tolkulliseksi.


Toinen materialismi

Politiikka määritellään usein vastakkainasetteluiden kautta. Tärkein vastakkainasettelu on “meidän” ja “toisten” välillä. Määritelmän ongelmana on sen ihmiskeskeisyys. “Toisella” viitetaan “ensimmäisistä” eli esimerkiksi hallitsevasta luokasta erottuviin ihmisiin tai korkeintaan eläimiin. Ryysyköyhäläinen tai kissa voi olla “toinen”. Entä luonto ja ihmisten luomat rakenteet? Meidän ja toisten vastakkainasettelu sulkee ulkopuolelleen epäelolliset asiat rasvahapoista tietokoneisiin ja leppäkertuista moottorisahoihin. Kuitenkin politiikan pitäisi ottaa huomioon juuri nämä oliot – tai niin kuin filosofi sanoisi, “asiat itsessään” – jotta se pystyisi vastaamaan planeetan elämää uhkaavaan ekologiseen kriisiin. Myös esineet, oliot ja rakenteet ovat poliittisia toimijoita, joskin erilaisia kuin ihmiset tai eläimet. Ne ovat hyvin radikaalissa mielessä toisia.

Kutsun näkökulmaa “toiseksi materialismiksi”. Ensimmäinen materialismi periytyy marxismista ja siinä materia määritellään ahtaasti taloudellisiksi rakenteiksi ja suhteiksi. Aineellisuus antaa korkeintaan reunaehdot poliittiselle toiminnalle, mutta itse politiikka tapahtuu ihmisten välillä. Toinen materialismi laajentaa poliittisen materian käsitettä ulos taloudesta. Ei-inhimilliset ja elottomat asiat muokkaavat politiikkaa: tietotekniikka muuttaa poliittisen organisoimisen luonnetta, kemikaalit ohjaavat mielialojamme ja Japanin tsunami johtaa siihen, että Saksa ja Sveitsi luopuvat ydinvoimasta.

Pohjimmiltaan artikkelini käsittelisi poliittista ontologiaa eli käsitystä siitä, minkälaisia olioita poliittisessa avaruudessa on. Esimerkiksi Aristoteleen poliittinen ontologia käsittää poliittiset toimijat vapaiksi ja tasavertaisiksi miehiksi, Hobbesilla toimijat ovat liikettään jatkavia rationaalisia egoisteja ja Foucault’lla vallan vaikutukset rakentavat toimijoita jatkuvasti mikrotasolla. Näen näiden toimijakäsitysten ihmiskeskeisyyden tuhoisana kahdesta syystä. Ensinnäkin ihmiskeskeisyys tuottaa vahinkoa ei-inhimillisille asioille: kun emme ajattele olioita, meidän on helppo hävittää niitä välittämättä tekojemme vaikutuksista. Toiseksi ihmiskeskeisyys tuottaa vahinkoa meille itsellemme sikäli, kun rajoittuessamme inhimillisiin toimijoihin emme ymmärrä sitä monimutkaisen vuorovaikutuksen verkostoa, johon olemme kietoutuneet ei-inhimillisten asioiden kanssa.

Artikkelin päätelmä on, että voidaksemme käsitellä ekologista kriisiä meidän täytyy ottaa politiikkaan mukaan radikaalisti “toinen” sfääri eli ei-inhimilliset oliot ja niiden vuorovaikutus järjestelmissä, jotka rakentuvat asioiden ja ihmisten välille. Politiikkaan täytyy tuoda ekologia sanan tieteellisessä mielessä: ekologia tutkii järjestelmien vuorovaikutusta ympäristönsä kanssa riippumatta siitä, ovatko järjestelmän toimijat inhimillisiä vai ei, elollisia vai ei.

Pippuroisin artikkelia käytännön esimerkeillä mm. tietotekniikasta, arkkitehtuurista ja ilmastosta. Teoreettisina lähteinä käyttäisin ekologiaa koskevaa sosiologista, filosofista ja poliittista kirjallisuutta, mm.

  • Bennett: Vibrant Matter. A Political Ecology of Things
  • Bryant: Democracy of Objects
  • DeLanda: A Thousand Years of Nonlinear History
  • Deleuze & Guattari: Mille plateaux
  • Harman: Prince of Networks
  • Harvey: Organizing For Anti-Capitalist Transition
  • Luhmann: Ekologinen kommunikaatio
  • Spinoza: Etiikka
Mainokset

3 thoughts on “Artikkeli, joka jäi kirjoittamatta

  1. Anna mennä! Erityisesti luonnoksesi pääteemaksi kuulostaa pohtimisen arvoiselta: suhtautuminen ilmastokriisin ja työ sen ehkäisemiseksi voisi varmasti olla aivan erilaista ei-antroposentrisestä näkökulmasta. Tosin eikö luonnon eri osa-alueisiin jo nyt suhtauduta yhtenä könttänä, avuttomana uhrina, objektina ihmis-subjektille? En tiedä meneekö ohi kun ooo ei ole minulle tuttu.

    Ootko kelannu kirjottaa jotain johdatuksenomaista object-oriented ontologyyn tai spekulatiiviseen realismiin? Tai sen suhteesta aiempaan mannermaiseen ajatteluun?

    Mikä on esim. ooo:n tulokulman ero Deleuzeen kun hän toteaa, että ”Luovuus merkiksee välimiehiä, ilman heitä ei ole teosta. Ne voivat olla ihmisiä – filosofille taiteilijoita tai tiedemiehiä, tiedemiehelle filosofeja tai taiteilijoita – mutta myös asioita, kasveja tai jopa eläimiä, kuten Castanedalla. Omat välimiehet on tuotettava itse olivat ne sitten fiktiivisiä tai todellisia, eläviä tai elottomia.” ?

  2. Alkuperäinen tilaisuus artikkelille meni ohi, kirjoitan jos keksin sopivan paikan johon tarjota. Mainio sarjis muuten tuo Rolling Dumpster!

    Anokselle: laitan tänne piakkoin teemaan liittyvän alustuksen, jonka pidin yhdessä seminaarissa. Jos jaksan, niin teen joku vuosi myös ihan oikean artikkelin spekulatiivisesta realismista. Tieteellisiin lehtiin on siitä ikävä kirjoittaa, etteivät ne maksa jutuista.

    Deleuzen ja OOO:n suhteesta kiistellään. Keskeiset OOO-tyypit ovat Deleuzensa lukeneet ja siitä vaikuttuneet, Bryant varsinkin. Harman puolestaan tylyttää Deleuzea siitä, että Deleuzelle prosessit ja virtaukset olisivat ensisijaisia ja objektit vain johdannaisia. Minusta tämä on harhainen tulkinta. Deleuzen ja Guattarin mukaan objektit ovat kyllä yhtä todellisia kuin tuotantoprosessinsa. Objekti ja prosessi ovat kaksi eri näkökulmaa, niitä voi verrata reterritorialisaation ja deterritorialisaation käsitteisiin. Objekti on leikkaus tuotantoprosessista tai hyytymä virrasta, mutta yhtä todellinen se on kuin virta.

    D&G kirjoittavat, että esimerkiksi yhteiskuntaa määrittävät ensisijaisesti sen pakolinjat eivätkä mitkään objektit. Yhteiskuntaa on mielekkäämpi ajatella pakenevien virtauksien ja niitä kiinniottavien koneistojen asetelmana kuin kokoelmana sisäkkäisiä ja toisensa leikkaavia objekteja.

    En pidä Harmanin ja kumppaneiden objektiretoriikkaa onnistuneena valintana, vaikka koen että heidän ajattelunsa tarjoaa muuten jotakin täysin uutta. Objektin käsitteessä on niin paljon filosofianhistoriallista painolastia (substanssimetafysiikka, identiteetin käsite jne.), että OOO:ta ensimmäistä kertaa lähestyvä saattaa pitää suuntausta staattisten oliojoukkojen ajatteluna. Suuntauksen nimi synnyttää liikaa väärinkäsityksiä ja assosioituu helposti konservatiiviseen poliittiseen ajatteluun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s